Friday, 11 March 2011

Himot kohdallaan.

7+2

Morjenttes.
Se olis VIIKONLOPPU EDESSÄ!!! WoooohooooO!!!!! Vihdoinkin!
Tarttisin kyllä lepoa ja sitä saan sitten huomenna imeä itseeni yllin kyllin, mutta Sunnuntai aamuna on aikainen lento Suomeen ja siitä alkaa taas uusi stressaava viikko. Ensi viikolla tuskin sitten päivittelen ihan kauheesti kuulumisia tänne blogin puolelle, nimittäin seilaan vähän ympäriinsä. Perjantaina kotiudun takaisin Englantiin ja lauantaille voi viimeistään odottaa ultrakuulumisia.

En ookkaan aikaisemmin hoksannut, mutta tänään kävi mielessäni, että raskaanahan ollessa normaalisti kuulemma himoitsee tiettyjä ruokia?
No mun ulottuviltani poissa toistaiseksi on hernekeitto, karjalanpiirakat ja maustekurkut, joita himoitsen ihan älyttömästi! Täällä Briteissä niiden maustekurkut maistuu oudon makeilta. Lykkäävät ne vissiin sokeriin....yök.
Mutta toissaviikolla neljänä päivänä viidestä söin lounaaksi lasagnea. Tiedostamattani, että olisin siis sitä erityisesti himoinnut, mutta se oli ainoa mikä miellytti.
Viime viikolla avainruokana oli lohivoileivät.
Tällä viikolla himot on suuntautuneet ranskalaisiin, joissa läjäpäin pippurilla maustettua ketsuppia! Mies lähtikin juuri juoksulenkille ja lupasi tuoda mukanaan mulle LARGE astian ranskiksia. Njam!! Söin niitä jo lounaaksikin. Hahah...

Tänäaamuna tuli muuten ensimmäiset ihka oikeat KYÖKKÄrefleksit. Kyösti ei tullut kylään, mutta kyökein vitamiinia niellessäni pahemman kerran ja aamulla kun koitin krohaista limaa kurkustani, niin luoja paratkoon sieltä meinas tulla kyllä kyyti poikineen! Yöks...
Toivotaan nyt että tää kyökkiminen ei ole merkki pahenevasta pahoinvoinnista.
Etoo edelleen jatkuvasti. Voimakkaimmin syömisen aikana ja jälkeen. Ei koskaan ennen, mikä on tosi outoa...

Tänään postissa sitten tuli vihdoin perille asti kissojen raapimispuu. Mies kokosikin sen jo ja se on aivan upea!

Olen tosi tyytyväinen ollut aina noihin zooplussan ostoksiini. Kyllä tuosta maksoi mielellään £37 :)

Posti ilahdutti viimein myös seuraavalla kapineella:

No tietenkään äänet ei vielä kuulu. Hyvä kun hädin tuskin sain oman sydämeni sykkeet kuulumaan. Tosi heikosti nekin hahaha. Niin ajattelin, että tuskimpa tuollainen pieni sydämenalku kuuluu vielä muutamaan viikkoon. Mutta kiva kun on toi peli nyt tallissa, mikäli tulee hyviä ultrakuulumisia niin pääsee sitten kotonakin seurailemaan.
Ostettiin vesiliukoista liukkaria tuota varten. Mitähän kokemuksia muilla on noista? Mitkä toimii? Siis geelin sijaisuutena.


Lilypie Maternity tickers

1 comment:

SyysSydän said...

Blogissani on tuosta dopplerista infoa ja kurkkaa myös ne kommentit ;)