Mietteitä lasten kasvatuksesta...

Kiitos kommenteista <3. Ihanaa kun jaksatte jättää jälkeä käynnistä!

9+4 (tai 9+5 tai 9+6 hahahah....mikä nyt sitten mahtaakaan olla)

(Tästä tulikin melkoinen romaani...mutta mielipiteitä saa alla olevasta jättää, miten te näette lasten kasvatuksesta olevat mietteeni?)

Ja onko sillä sitten loppupeleissä väliäkään, niinkun yksi ystäväni kysyi tuossa taannoin. No eipä sillä tietenkään muuta väliä olekkaan, mutta kun saa aina rauhallisemman mielen, mitä pidemmälle päästään. Kuulostaa ehkä vähän kornilta, koska kyllähän kohtukuolemia ja mitä kaikkea tapahtuu jos on tapahtuakseen, mutta no... ei mennä kuitenkaan siihen.

Kuuntelin äsken taas sydänääniä ja sai kyllä tovin etsiä ja käyttää puolen pulloa väliainettakin :S. Sitten ne suostui tulemaan kuuluville muutaman sydänlyönnin ajaksi ja katosivat taas omani alle. Ilmeisesti/oletettavasti siis edessä on istukka (tms) koska kuulen oman sydämenlyöntini ja verenvirtauksen oikein kunnolla tuosta päältä ja pienen sydänääniä joutuu sitten hakemaan sivusta oikein hakemalla. Pääasia, että ne sieltä löytyi.
Sanoin nimittäin miehelle, että jollei tänään löydy sydänäänet niin et kyllä kerro yhtään kenellekkään.

Jep, eli tänään on vuorossa miehen vanhemmat ja miehen paras ystävä. *huokaus*
Itse olisin voinut odottaa kevyesti vielä np-ultraan, mutta pitää kertoa, koska omakin äitini tietää ja onhan se reilua. Tosin oma äitini tietää keskenmenoistanikin, joten se on jotenkin eri asia kertoa hänelle, kun hän osaa ottaa sen jotenkin yhtä realistisesti kuin meikäläinenkin (siis että mitä voi tapahtua). Kun taas miehen äiti on hieman hössöttävää sorttia jo muutenkin, niin mitähän sitten kun uutinen iskostuu takaraivoon asti hänellä :D Hahaha...
Ja koska muutama ystävänikin tietää tästä meidän vatusta, niin mies halusi, että saa kertoa myös parhaalle kaverilleen, koska haluaa puhua asiasta jollekkin. Okei, ymmärrän tuon. Mutta mieheltä ei varmasti kannata odottaa samanlaista tukea, kuin mitä minä saan naispuoleisilta ystäviltäni. Varsinkin, kunnei tällä kyseisellä ihmisellä itsellään ole jälkikasvua. Voin olla väärässä... mutta eihän miehet yleensäkään juttele asioista muuten, kun korkeintaan tosi pintaa hipoen? No myönsin sitten luvan... selitin myös sen, että hän saattaa joutua kertomaan perässä surulliset uutiset ja se ei ole maailman mukavin tehtävä.

Viime yön vietin tilaten pizzaa. Erilaisia pizzavaihtoehtoja...mmmm.... Siis unessani. Käsittämätöntä. Sain myös visiitin edesmenneeltä mummultani ja samaan uneen mahtui kortti, johon kirjoitin äidilleni surullista runoa keskenmenneestä?? Miksi mä näen näitä keskenmenounia? Johtuuko se pelosta vai olenko muuten vain häiriintynyt...
Mene ja tiedä.

Selitin tuossa taannoin miehelle ystäväni kanssa asiasta juteltua, että jos me sen lapsen joskus saamme niin minä en sitten halua opettamalla opettaa sitä syömään karkkia ja makeita. Ihan senkin vuoksi, että ne eivät oikeasti kuulu ruokavalioomme, enkä ymmärrä miksi lapsille tyrkytetään karkkia pienestä pitäen. Sitten heille opetetaan, että karkki on ikään kuin palkinto ja kaupan kassalla näin paljon äitejä, jotka uhkasivat/kiristivät/lahjoivat lapsiaan karkin avulla. Ei ei ei ei...jos lapsi ei muuten kuuntele, niin onko oikein sitten ruveta sanomaan "et koskaan pääse enää kauppaan mukaan etkä ikinä saa enää karkkia jos nyt et ole hiljaa ja laita kiltisti tuota suklaapatukkaa pois"? Ja sama toistui tietenkin seuraavalla kerralla ja lapsi oppi sen, että se on yhtä kuin sanan helinää, eikä tarkoita yhtään mitään. Asia olisi eri, jos oikeasti pitäisi sanansa, eikä ottaisi lasta enää mukaan kauppaan. Tottakai lapsi tahtoo kaupasta kaiken. Siellä on paljon värikkäitä, kivoja, rapisevia asioita, joita on kiva hiplata ja laittaa suuhunsa. Ja vielä, jos karkkia on opeteltu syömään niin...
Karkista saa aikaan monet itkut ja hammastenkiristykset, jotka ovat mielestäni turhia. Monet nykypäivän vanhemmista yrittävät virheellisesti olla ystäviä lapsilleen ennemmin, kuin vanhempia. Lapsi saa läpi kaiken ja kuria ei osata pitää. Ok, ehkä helppo sanoa tämä tässä vaiheessa, kun itsellä ei ole kokemusta asiasta, mutta ainakin ajatus on olemassa. Monella ei taida olla sitäkään. Uskotaan vapaaseen kasvatukseen? Mitä se lapsi oppii, jos sille ei aseteta rajoja? Itselläni on mielestäni ollut hyvinkin selkeät rajat lapsena ja vanhempia piti kuunnella ja hampaat piti pestä ja nukkumaan piti mennä, eikä aikuisten elokuvia saanut katsella telkkarista. Pisti hieman köhimään, kun 7 vuotias veljentyttöni toi kasan action leffoja käteeni, että voitais vaikka katsella niitä... No hän ei varmaan ymmärrä ks. leffoista yhtään mitään ja toivon mukaan ei niitä myöskään katsele. Kiitän vanhempiani siitä, ettei minun annettu katsella aikuisten elokuvia tai sarjoja pienenä. Minun televisiooni kuului Maija Mehiläinen, Rölli, Alfred J Kvak, Peukaloinen, Pelle Hermanni ja Pikku Kakkonen. Voisi olla nykypäivän lapsillekin terveellisempiä vaihtoehtoja nuo, kuin Bratzit ja Pokemonit. Sanonpahan vaan...

Jos lapselle ei opeta karkin syöntiä, mistä hän oppisi itkemään karkin perään? Jos lapselle ei opeta käytöstapoja, mistä hän ne oppii isona? Ei toki liian vaativa saa olla, virheitä pitää tehdä. Ollaanhan me jokainen niitä tehty. En vaan näe pointtia, miksi karkkia tuupataan alle yksivuotiaille, koska he eivät siitä millään tavoin hyödy. Kehittyykö tästä syystä teini-ikäisille sitten syömishäiriöitä, kun he tajuavat, että karkki/palkinto onkin kiellettyä ja lihottavaa, eikä sitä saisi syödä?

En muutenkaan ymmärrä minkä ihmeen takia aikuiset luovuttaa niin helposti ja haluaa lapsen hiljaiseksi keinolla millä hyvänsä (toisin sanoen telkkari päälle tai videopelit). Onko lapsen tarkoitus sitten elää lapsuutensa telkkarin edessä pelaten ja hiljaa? Itse ainakin juoksentelin ulkona, enkä todellakaan hiljaa. En muista koskaan, että minulle oltaisiin tultu sanomaan, että ole nyt hiljaa ja paikoillasi (siis kotona päiväsaikaan). Minkä takia lapsia sitten halutaan, jos idea on se, ettei he saa leikkiä eikä temmeltää?
Tuosta tuli sitten taas seuraava asia mieleeni...

Esimerkiksi Englannissa on niin paljon populaatiota, ettei lapsilla ole mahdollisuutta samaan, mihin minulla on ollut lapsena mahdollisuus. Mennä pihalle (yksin), leikkiä keinuissa tai hiekkalaatikolla ilman aikuisen vieressä oloa. Toki äiti katseli ikkunasta, mutta se on eri asia. Täällä lapsia ei uskalla päästää ovesta pihalle ollenkaan yksinään. En ole myöskään törmänny lasten leikkipuistoihin? Täällä varmaan eniten suositaan sitten niitä videopelejä...
Mieheni ei ole KOSKAAN tuonut kotiinsa kavereita. Ei koskaan. Mielestäni se on surullista? Hänen vanhempansa ei koskaan ole siis tavanneet ensimmäistäkään hänen ystävistään, ei lapsena, ei teininä, ei aikuisena. Tämä oli minulle melkoinen shokki, koska oma äitini tuntee tai tietää varmaan 90% ystävistäni. Ja puhun heistä aina nimeltä.

No niin. Aamun mietteet laitettu ylös. Nyt suihkun aika ja sitten anoppi tulee hakemaan minua kotoa ja haetaan mies tuolta futiskentältä mukaan. Meillä on auto huollossa.