Toivotaan, että päiviä on vielä jäljellä...

Eilen myöhään illalla, -tai no edellisen postauksen jälkeen, alkoi kovat mahakivut.
Kovin tutut kivut sinäänsä, että olen kokenut niitä ennenkin. Yleensä ne on merkki siitä viimeisestä päivästä. Nyt kuitenkaan kivut ei olleet ihan niin kovat ja kramppimaiset, eikä vertakaan ole näkyvissä, joten en tiedä mitä mahtoi olla. Toivotaan, että harmitonta. Jokatapauksessa niiden alettua makasin peiton alla ja katselin telkkaria, enkä uskaltanut liikkua minnekään. Tänäaamuna kaikki tuntuu suht normaalilta. Maha tuntuu hirveän raskaalta, jos tälläinen pienempikin ihminen voi noin sanoa niin että se kuulostaa järkevältä? No siltä se ainakin tuntuu. En osaa kertoa itselleni mistä se voisi johtua, mutta otetaan taas tämä päivä kerrallaan mitä se sitten tuokin tullessaan...

Mahallaan ei tarvinnut muuten viimeyönä enää ajatella nukkuvansa. Rinnat on nyt saavuttaneet sen arkuuspisteen, että oksat pois. Muistan ekasta raskaudestani vain sen rintakivun, en muuta. En muista millä viikoilla se tuli, mutta voisin olettaa näihin samoihin aikoihin. Huusin kivusta riisuessani ja pukiessani. No, nyt ei ole tarvinnut vielä huutaa, mutta voisin huutaa vaikka yläkertalaisten kiusaksi joku aamu ;)
Tähän pieni info siitä, että meillä ei ole kahden yläkerrassa asuvan teinin kanssa hirveän lämpimät välit. Ovat hieman äänekkäitä kavereita mihin aikaan päivästä/yöstä tahansa. Olenkin harkinnut isompien poppivehkeiden ostoa jo jonkin aikaa.

Nyt töihin ja toivotaan, että kaikki menee hyvin.

Tähän loppuun vielä kysymys, mitenkä te ootte kertoneet vanhemmillenne raskaudestanne? Joku kiva tapa voisi olla <3 ettei vaan töksäytä...