Kyösti tuli kylään

8+4

Jou.

Nyt on sitten virallisesti varmaan alkanu tää pahoinvointi. Suomessa mulle uppos sitten kyllä ruoka poikineen. Ei tehny pahaa tunkee itteensä ruokaa tunnin välein. Pakkohan sitä syödä on, kun on nälkä, eiks vaan. Äiteekin totes mun lähtiessä takas Englantiin, että ompa mukavaa kun jääkaappi on kerrankin tyhjä kun lähden xD. Olen normisti vähän huonoruokaisempi tapaus.
No tosiaan Suomessa mätin itteeni savulohta, ruisleipää, maustekurkkuja (oi nam), lihapiirakkaa ja muuta hyvää... Iloitsin salaa siitä, että etominen on pysynyt tosi lievänä ja ruoka laskee. Mikäs sen mukavampaa. Nälkä on inhottava tunne.
No eilen totesin, ettei se Englantilainen ruoka laskekkaan ihan yhtä hyvin. Mun suuri herkku Yorkshiren puddingit sai eilen jäädä väliin, vaikka mies oli ostanu sellasen jätti-yorkshiren ihan mua varten ja kokkas muusia ja makkaroita illalliseks. YÖK! Söin puolet.
Tänään en ole saanut mitään muuta alas, kuin yhden actimelin ja pari lusikallista jugurttia. Nälkä olis kova, mutta kun ajattelen mitä tahansa ruokaa niin tulee kyösti. Ei Yrjö mutta Kyösti...eli kyökkä näin ystävien kesken. Mies totesikin, että ehkä on parempi, jos hän vaan kokkaa eikä kerro mulle mitä on tulossa niin en pysty ajattelemaan sitä etukäteen, kun tuo ajattelu jo tekee pahaa niin paljon. Sitten vaan silmät kiinni ja suu auki tyylillä xD.
Tätä koitetaan illalla.

Mutta ilmeisesti tuo pahoinvointi siis vain pahenee :(. Töihin ei oo kiva mennä kyökkimään, varsinkaan kun ihmiset syö siellä toimistossa ja mun tekee pahaa ruuan näkeminenkin. Tähän moni ajattelee, että no lähde pihalle lounastunnilla. No niinhän mä lähdenkin, mutta mun lounas on tuntia aikaisemmin kuin muiden. Ainoastaan mun tiiminvetäjä lounastaa mun kanssa samaan aikaan. Kaikki muut vasta sen jälkeen, eli pakoreittiä ei ole. No, ehkä tästä selvitään.

Näin viime yönä unta, että sain sydänäänet kuulumaan tuolla kotidopplerilla <3. Ja siinä unessa mies alkoi itkemään liikutuksesta, kun sai kuulla pumputukset. No sydänäänet ei kuitenkaan vielä kuulu tuolla vehkeellä, että ehkäpä kyseessä oli jonkinlainen enneuni.
Uskomatonta ajatella, että nyt ollaan pidemmällä kuin koskaan aiemmin...

Ensi lauantaina on appivanhempien vuosipäivä ja he vievät meidät syömään perheen kesken. No tossa mies palaa jo halusta kertoa heille. Alkuperäisen suunnitelman mukaan oltaisiin kerrottu vasta äitienpäivänä 3.4, mutta suostuin sitten olosuhteiden pakosta eilen siihen, että kerrotaan jo ensi lauantaina. Eihän siitä mitään tule, jos mennään ravintolaan syömään ja minä naama väärässä katselen ja tökin annostani ja kieltäydyn vielä viinistäkin. Ei vaadi kauheasti järkeä, että tajuaa mikä on syynä. Joten päädyttiin siis siihen, että rehellisyys maan perii.


Käytiin ostamassa kissoille isompi vessa tänään ja iso hiekkasäkki. Hyvää hyvyyttäni ostin heille sitten makupalojakin, joista he totesivat että ne on aivan hanurista. Kiitos vaan...
Kyösti tuli kylään eläinkaupassa moneenkin otteeseen. Hajut oli niin voimakkaina ympärillä ja en mä tiedä... Tänään on siis selkeesti huonompi päivä, kun eilen.
Rinnat ei tosin arista enää niin paljon, joten kai tää jotenkin tasapainottuu. Mielummin ottaisin kyllä arat rinnat, jos saisin vetää ruokaa napaani. NO, ei pidä valittaa.

En haluu mennä huomenna töihin (valivali). Onks pakko?