Friday, 29 April 2011

Kuninkaalliset häät

Hei vain.
Täällä on ystävämme päänsärky ollut sitten seuranani taas ihan varhaisesta aamusta alkaen. Rajotan tuon lääkkeen nappimisen kuitenkin vain yhteen päivässä. Saa sitten särkeä, jos senkin jälkeen tahtoo kerran väkisin jomottaa!

Tajusin tuossa, että olin 27.4 tooodella murheellinen ja kiukkuinen ja oikea hormonihirviö koko päivän. Tai ainakin siitä luulin sen johtuneen. Tänään ymmärsin, että tuolloin tuli vuosi kuluneeksi siitä, kun rakas mummuni nukkui pois.
Mahtoiko olla jotakin muuta tämä meikäläisen kiukku. Mene ja tiedä.
Olisin tälle lapselle halunnut kovasti mummun tekemiä virkattuja taideteoksia pukea päälle, mutta....

Sain viettää ihanan pitkän aamun kuninkaallisten häiden ansiosta. Työpäivä oli muutettu 9-17.30 normaalista 11-16.30. No ihanaksi yllätykseksi meidät lähetettiin kotiin kuitenkin jo kello 15.00. En laittanut hanttiin!
Ensi viikosta tuleekin sitten semihelvetillinen, sillä yksi henkilö UK asiakaspalvelusta otti tänään loparit. Hän hoitaa yksinään korjaukset ja reseptitilaukset (nyt puhutaan siis aurinkolaseista), eikä ensi viikolla ole siis ketään hoitamassa näitä kyseisiä tilauksia. Tulee siis verta, hikeä ja hammastenkiristystä. Ei voi mitään.

Royal Wedding oli kaunista katsottavaa. Morsian oli kaunis ja puku erittäin upea.
En ole yhtään ollut innostunut kyseisistä häistä tai niihin liittyvästä vouhotuksesta, mutta tänä aamuna avattuani television fiilis jotenkin tarttui minuunkin ja halusin fiilistellä loppuun asti. Tuli jotenkin elävänä mieleen parin vuoden takainen kokemus, jolloin mies vei minut katsomaan jalkapalloa wembleylle (vai mikä lie stadioni mahtoi olla, suuri jokatapauksessa) ja olin ollut sillä asenteella, että paska ehtoo tulee olemaan (inhoan jalkapalloa). Mutta sen sijaan hurrasin mukana ja fiilis oli mitä mahtavin!! Se tunnelma oli mukaansa tempaava ja saman taisin kokea tänä aamuna, vaikka vain television välityksellä. Lontoo on ollut varmasti käsittämättömän sekaisin tänään noiden häiden vuoksi, eli ei kateeksi käy ihmisiä, jotka siellä pyörii.

Aurinkokin vihdoinkin näyttäytyi ja ilma on kivan lämmin. Ei nyt ihan yli kahtakymmentä, mutta siinä alapuolella kuitenkin. Toivottavasti viikonloppu on ihanan aurinkoinen ja toivottavasti tämä kurja päänsärky tajuaa ottaa hatkat ensi tilassa!!

14+3

Lilypie Maternity tickers

No comments: