Nettipimento on menneen talven lumia. Vihdoinkin!

Heipä hei!

Vihdoinkin me saatiin langaton netti toimimaan ja voi kuinka IHANAN NOPEA tää on! Siis tuon mokkulatikun kanssa sai kyllä oikeesti vetää rauhottavia ettei olis hakannut päätään seinään ja availlut ranteitaan samaan aikaan kun se yritti päättää toimiiko se vai eikö toimi ja jos toimii niin koskaan en ole nähnyt minkään netin toimivan niin hitaasti. Siis muistan kun sain netin 15 vuotiaana ja ensimmäisen tietokoneeni, niin silloinenkin netti toimi paljon nopeammin! Käsittämätöntä.

Äitini oli täällä tämän viikon, lähti perjantaina kotiin, -ja hän luuli että liioittelin netin hitaudesta, mutta totesi sen itsekin olevan niin hidas ettei sen kanssa pystynyt surffailemaan. Enpä vaan liioitellut niin.

No mitäpä tänne sitten kuuluu. Ihan hyvää kiitos. Muru on kukkakaali näköjään ja tiistaina alkaa sitten 25+ viikot. Aivan käsittämätöntä, että saan oikeasti nauttia ihka oikean vauvan potkunyrkkeilysessioista joka päivä <3. Masu on nätti pyöreä kumpare tuossa edessä, mutta sen kanssa on helppo vielä olla. No, nukkuminen on vähän sellasta väkisinvääntämistä välillä, varsinkin kun lempiasentoni sattuu olemaan sellainen puolimahallaan nukkuva asento. Maha ei siihen anna enää periksi ja sitten tuntuu, kuinka joku pungertaa pientä jalkaansa sinne mahan ja patjan väliin ihan kuin merkiksi, että viitsisitkö antaa vähän tilaa mulle hei mutsi.

:)

Kaikkein ihaninta on se, kun mies laulaa pojalleen joka ilta tuutulaulun, jonka on itse sanoittanut. Sävelenä toimii jungle song :). Hihhih...pikkujaska pitää siitä ja aina riemastuu ja alkaa tanssimaan.

Mies on käsittämättömän innoissaan tulokkaasta ja siihen on viimeviikkoina vasta iskostunut se, että meille tulisi ihan oikea vauva lokakuussa. Se saattaa istua pöydän vieressä tekemässä jotakin ja yhtäkkiä todeta hymy huulilla että "I'm gonna be a daddy!" :D Hahahah...

Mä en osaa itseäni vieläkään ajatella pienen vauvan äitinä, tai en uskalla,...mutta välillä iskee sellainen paniikinomainen pelko siitä, että tällä kertaa sitä mennään oikeasti synnytyssaliin asti. En ole koskaan pelännyt synnytystä tai sen ajattelua, mutta en ole myöskään koskaan ajatellut sinne asti pääseväni, joten nyt kun se ajatus alkaa menemään sinne suuntaan niin mulle on iskenyt sellainen kivun pelko. Hui kauheeta...

Ohhoh...mikäs nyt on. Mun isä soitti mulle. No, pienissä kaljoissa tietenkin, eihän se muuten.

Mutta mukava kuulla siitäkin vähän. Kovin huonosti pidetään yhteyttä sillon, kun olen Englannissa. Suomen reissuilla aina nähdään kyllä.

Äidin Englanninloma meni ihan kivasti. Piti mukavaa ilmaa ja hän tykkäsi uudesta asunnosta. Ja ennenkaikkea allergialääkkeet toimi tarpeeksi hyvin, jotta kissat ei suuremmin häirinneet. Mua vaan harmitti, kun jouduin olemaan töissä. Tosin yhden päivän pidin vapaata keskellä viikkoa kovan stressin aiheuttaman mahakivun vuoksi.

Muutenkin supistelee päivittäin moneen otteeseen, käytännössä siis vähintään kerran tunnissa. Aina kun nousen seisomaan, käyn pissalla, kävelen portaita tai muuten vaan kävelen tai teen jotain. Välillä supistaa vaikken tekisikään mitään. Se ei ole kivuliasta, mutta jatkuvaa ja tuntuu epämukavalta. Sohvalla istuessa tuntuu siltä, kuin en saisi tarpeeksi happea ja mun pitää haukkoa happea ja istuma-asento ei tunnu mukavalta. Töissäkin välillä sama ongelma, varsinkin silloin, kun toimisto on todella lämmin.

Kätilön mielestä runsas supistelu voi olla merkki nopeasta ja suht helposta synnytyksestä, kun kohtu on valmistellut kroppaa siihen jo pidemmän aikaa. Hmmm...sietää toivoa?

Laskin tuossa, että mulla on neljä viikkoa töitä jäljellä. NELJÄ. Siinä välissä viikko omaa lomaa (Heinäkuun viimeinen) joka vietetään mökillä ja sitten pari viikkoa vielä töissä, jonka jälkeen kaksi viikkoa kesälomaa ja siitä suoraan äitiysloma jatkoksi. Huhhuh...sehän merkkaa sitä, että synnäri lähestyy?

Näin unta, että lääkäri sanoi mulle, että mun pitää synnyttää lapsi nyt tai meistä ei ehkä kumpikaan selviä. Että mulla olisi riski raskausmyrkytykseen tms. Muistan unessa pelänneeni sitä, ettei vauva selviäisi enkä halunnut mennä synnyttämään sen vuoksi. Kamala uni :( Se varmaan tuli siitä, kun palstalla eräs lokakuinen odottaja synnytti juuri viikko takaisin (vai pari) pienen tytön. Se jotenkin iski muhun niin kovaa,...että joku jolla on samassa kuussa laskettu aika kuin itsellä, on jo synnyttänyt. Hänen tyttönsä voi hyvin, mutta pitkä keskostaival heillä tietenkin on edessä.

Tuntuu että viikonloppu meni taas hurinalla ohi. Töissä on sellainen stressi päällä tällä hetkellä, että ei tekisi ollenkaan mieleni mennä töihin huomenna. Saan stressistä mahakipuja ja vaikka kuinka yritän olla ottamatta stressiä niin herkkänä ihmisenä näköjään vedän sitä silti puoleeni. Meidän niskaan ladataan tällä hetkellä liikaa töitä. UK asiakaspalvelun puolella ei ole tarpeeksi henkilökuntaa, joten me kansainvälisessä toimistossa teemme heidänkin työnsä ja tämän lisäksi pitäisi ehtiä tekemään vielä oma työnsä siihen päälle. Päivän jälkeen väsyttää aina suht paljon. Yritän ottaa yhden asian kerrallaan ja olla ottamatta turhaa stressiä ihan sen vuoksi, että pelkään noiden suppareiden lisääntyvän vielä loppua kohden.

Paino on noussut tasaisesti... Nyt semmoiset viitisen kiloa. Laitan uudet lukemat tuonne raskauden seuranta sivustolle.

Mitäpä teille kuuluu?