Juhannuskuulumisia sairaalan ensiavusta ja terveisiä uudesta kodista!

Terveisiä uudesta asunnosta!

Meillä on maailman-hitain-nettitikku korvaamassa langatonta verkkoa, joka saadaan asennettua vasta 3-4 viikon päästä.
Joten tuona aikana ei tarvitse varmaan odottaa kovinkaan montaa blogipäivitystä, voisin kuvitella :(
Tikku nimittäin kestää yhdistää nettiin noin puolen tuntia, jonka jälkeen se ehkä toimii hetken. Sillä kestää jokainen sivu latautua vähintään 2 minuuttia, jona aikana käyt helposti tekemässä itsellesi kupin teetä (tai hakkaamassa päätäsi seinään xxx).

Ei ehkä paras vaihtoehto kärsimättömälle henkilölle?

Mutta muutto meni oikein kivasti ja uusi asunto on mitä ihanin.
Vaikka täällä on kokolattiamatto suurimmassa osassa asuntoa, niin se on erittäin paljon laadukkaampi mitä vanhassa paikassa ja se on helppo imuroida (testasin tänään xD) ja se on myös mukavampi varpaiden alla xD. Eli lattiamaton olemassaolo ei rassaa mua enää niin pahasti. Ja onneksi sitä ei siis ole keittiössä, vessassa eikä meidän makkarissamme, josta löytyy laminaatti. Helppo pitää puhtaana ja pölyttömämpänä.

Tänään lyhentelin verhoja ikkunaan olohuoneessa. Yläkerran makkari odottaa vielä verhojaan ja saa varmaan odottaakin, kunnes löydän enemmän tuota kanttinauhaa (tai miksikä sitä sanotaan), jonka avulla saat silitettyä kankaan kiinni.

Käytiin eilen Ikeassa ja löysin sieltä tommoset oranssit verhot, jotka näyttää kyllä aivan ihanilta väripilkuilta tuossa ikkunassa <3.
Ikkuna ulottuu olkkarissa lattiaan asti ja kissat rakastaa istua ja tuijotella ulos :)
Suurin osa laatikoista ja säkeistä on purettu (tai piilotettu :D) ja ahdistus pikkuhiljaa laskee sen ansiosta. Inhoan sekasortoa ja haluan kaiken näyttävän siistiltä.
No, ehkä siihenkin vielä päästään ;)

Tänäviikonloppuna olen strippiklubileski :/.
Kyllä.
Mies lähti juhlimaan kaverinsa polttareita Cambridgeen ja on siellä yötä. Itse vaadein häntä siis menemään... mutta kun kuulin, että siellä menevät strippiklubille (mikä tietenkin on normaalia ja varmasti sen tiedostin) niin vesihanat aukesivat ja poruhan siinä sitten tuli. Voi näitä hormoneita... Samalla tuli sellainen järkyttävän ruma ja läski olo.

Paino on noussut pyöreesti sanottuna neljä kiloa nyt 22+4 viikoille mennessä ja se on ihan normaali nousu. Tiedän, että se on vauvapainoa, enkä ole lihonnut muutoin. Ja vaikka kuinka rakastan tuota pömppöä tuossa edessäni, niin en osannut ennakoida enkä odottaa millaisia fiiliksiä se minussa herättäisi siihen ilmestyttyään. On hetkiä, jolloin se on kiva ja söpö ja tunnen näyttäväni jopa hyvältä joissakin vaatteissa. Mutta sitten tulee hetkiä, jolloin näytän säkkituolilta. Ja ne on vaikeita hetkiä. Niihin ei auta, vaikka ystävät tai kuka sanoisi, että et näytä lihavalta -OLET RASKAANA! No joo-o...tiedän tiedän!!! Mutta ei se vie sitä pikkupeikkoa tuolta korvien välistä pois, joka hokee aivan muuta mun pääni sisällä. Olenko vallan ainoa, joka kamppailee tällaisten ajatusten kera, -en tiedä? Mutta olipahan pakko purkaa tämäkin.

No sitten, juhannus meni vallan rattoisasti. Tai tänään kai se juhannuspäivä vasta on. Mutta torstai-perjantai yön vietimme miehen kanssa Ensiavussa. Tai päivystyksessä...kummaksi sitä kutsutaan.
No sairaalassa kuitenkin.

Mulla oli neljättä päivää vasen reisi kipuillut ja päivä päivältä kipu koveni. Kipu ei voinut johtua rasituksesta, koska en ollut jalkojani rasittanut sen enempää kuin ennenkään. Venyttelin reisiäni ja hieroin, mutta se tuntui vain pahentavan kipua. Laitoin siihen kylmä-sprayta, joka ei tehnyt asialle yhtään mitään. Kokeilin pitää jalkaa kohotettuna öisin...ei auttanut.

Torstaina kävelykin oli jo tosi hankalaa ja aloin huolestua, josko siellä on vaikka veritulppa.
No en kuitenkaan tänäaikana ottanut ainuttakaan särkylääkettä, koska oletin kivun lähtevän itsestään pois.

Torstaiyönä heräsin vessaan ja kipu oli niin paha, että herätin miehen ja sanoin, että nyt lähdetään sairaalaan. Kipu oli polttavaa, enkä saanut jalkaa koukkuun eikä sitä voinut oikein edes koskea.  Hädintuskin sain käveltyä sen kanssa. Tämän lisäksi mahassa alkoi tuntumaan nipistelyjä ja se mut tietenkin pelästyttikin ja annoin periksi sairaalaan lähdölle.

Miehen auto oli parkissa työpaikalla (noin mailin verran kotoa /1.6km) ja hänen täytyi se lähteä sieltä noutamaan ensin. Ajoimme sairaalaan ja ottivat siellä verikokeita (jättivät kanyylin käsitaipeeseen kuten tapana täällä) ja pissakokeen ja oireita kirjottelivat ylös. Tämän jälkeen laittoivat meidät odottamaan takaisin odotustilaan. Jonkin ajan kuluttua mulle tuli hirvittävän paha olo ja alkoi oksettamaan tosi voimakkaasti. Samantien alkoi silmissä sumentua ja näkö lähteä ja pyörryttää. Kärräsivät mua rullatuolilla osastolle ja laittoivat mua vaakatasoon, jonka jälkeen väri palasi ja helpotti.

Ottivat testejä ja verenpainetta ja kyselivät kaikkea. Se lääkäri oli todella mukava intialainen tyttönen, jolle annan ihan täyden kympin. Päädyttiin sitten olemaan mielummin safe than sorry ja hän otti multa laskimosta verta. Toisinsanoen, pirun kivulias toimenpide, jossa neula laitetaan pystysuoraan noin puoleenväliin rannetta ja etsitään sieltä se valtimo, jonka veri on happipitoisempaa, kuin laskimon. Kiemurtelin kivusta ja mies meinasi pökrätä vieressä pelkästä ajatuksesta. Mulla on tapana katsoa kun mua pistetään, mutta mies ei siedä neuloja pätkääkään. Onnea vaan lokakuulle ;)

No jokatapauksessa tulokset tuli takaisin negatiivisena, eikä siis tarvinnut alkaa piikittämään itseensä lääkettä päivittäin raskauden loppuun asti veritulpan pelossa.
Onneksi.

Kipu johtui siis loppuviimeksi siitä, että kasvava kohtu painaa selän hermopäätteisiin, jotka säteilevät jalkaan/jalkoihin. Yleensä kipu pahenee loppua kohti (jeejee) tai pysyttelee samana. Harvemmin katoaa. On siis jotain mitä odottaa...eikö. Ääh... Olen siis rampa kuukauden päästä. En olisi itse osannut yhdistää tuota kipua raskaudesta johtuvaksi, joten hyvä että kävimme siellä sairaalassa. Nyt sitten kokeillaan elää tämän kivun kanssa ja silloin tällöin turvaudutaan parasetamoliin, joka hieman lieventää kipua.
Antoivat mulle parasetamolin ja kodeiinin (eiku mikä-se-oli) yhdistelmäpillereitä, joissa on 8mg kodeiinia. Voivat tehdä vauvan hieman uneliaaksi ja sanoivat, että ota vasta sitten, kun kipu on sietämätöntä.
Saan kyllä tehdä oikeasti kuolemaa ennen, kuin sellaisen nappaan. Mutta on kai ne hyvät olemassa mikäli oikeesti jalat menee alta. Hermosärky on kuitenkin melko raastavaa.

Tuleva kummitäti muuttaa meidän ylimääräiseen makkariin ensiviikolla ja hän toi eilen kassillisen vahingossa ostamiaan vauvanvaatteita ;) Hihhihihh... Se on hankalaa lähteä kaupasta kiertämättä vauvanvaateosastoa, joo ymmärränhän mä sen. Mutta en tiennyt, että se sama 'tauti' iskee myös läheisiin, eikä vain siihen tulevaan äitiin. Onneksi se ei ole iskenyt vielä tulevaan isään xD. Vaatteita nimittäin sitten ON tarpeeksi. Kiitos.
Saatiin siis aivan ihana unipussi talveksi, nallehupparia, potkuhousuja, pyyhettä ja kylpytakkia (nallehupulla <3), nalletöppöset ja mitä kaikkea sieltä löytyikään :) Aivan ihania <3. Kiitos vielä J.!!!

Äidin luokse odotellaan saapuvaksi ystävän meille hommaamia vauvantarvikelähetyksiä, jotka lunastan postikuluilla :). En tiedä yhtään mitä sieltä saapuu, mutta odotan innolla. Miten musta tuntuu, että me hukutaan näihin vauvanvaatteisiin ja tavaroihin??? No onneksi en ainakaan pääse enää ebayhin :D

Mitä vielä tarvitaan; kestovaippoja, harsoja...öö...odotas oli mulla jotain muutakin mielessä. Niin se pieni sänky tai koppa... Sitten haluan ehdottomasti keinustuolin itselleni yösyöttöjä ajatellen.
Nyt unohdin jonkun tosi tärkeän, mikä mulla oli juur mielessä.
Ainiin! Sellanen tärisevä babysitteri. Niitä saa parilla kympillä käytettynä ja uudet maksaa kuutisen kymppiä. Semmosen haluaisin.

Mitään ylimääräistä sälää en aio hommata, kuten leluja tai muuta krääsää. Ei pieni vauva tarvitse sellaisia, enkä halua sellasia haalia mitä ei vielä tarvita. Vaatteita lukuunottamatta ;) Nyt laitan tämän romaanin päätökseen ja kokeilen, jos nettitikku sallisi mun ladata tämän tekstin blogiin asti :). Toivottavasti kaikilla oli ihana juhannus!

Piristäkäähän mun iltoja kommenteilla <3