Valitusvirsi osa kolmesataakuuskymmentäkaksi ja kolme neljäsosaa

Tytti, huuups tosiaan :D hahahah Näitä sattuu!

...........................................................................

Nytkö saa valittaa?
No valitan kuitenkin, vaikka olen vannonut, etten valita raskauteen liittyvistä asioista, koska olen tämän ihanuuden saanut kuitenkin etuoikeutettuna kokea. Ja en mä valitakkaan tuskaisena ja ärsyyntyneenä, vaan valitan kun muhun SATTUUUU....
Tottakai kävisin kaiken uudelleen läpi. En hetkeäkään vaihtaisi pois.

MUTTA jaampas nyt kokemukseni;
Eilen olo oli kuin hakatulla. Lähinnä siis tuolla nivusten alueella. Tuntui siltä, kuin mua oltaisiin potkittu nivusille pidemmän aikaa. Huusin kivusta Jannille! Kipu oli hirvittävä istuin, makasin tai seisoin. Puhumattakaan kävelystä. Pelottavaa. Liitoskipuja siis ilmeisesti.
Tämän lisäksi mulla normaalisti on aivan tappo menkkakivut, no eikö ne repässyt siihen samaan muottiin tähän vielä seuraksi, jotta olo vaan ei tuntuisi liian mukavalta :D
Selkäkivut, hermokivut jotka säteilee jalkoihin.... niistä ei kehtaa edes valittaa saman päivän aikana. Tuo julmettu paineen tunne haaroissa oli jotain todella mielenkiintoista... tuntui niinkuin räjähtäisin?
Mutta en näköjään räjähtänyt.
Sanoin miehelle ja Jannille eilen, että en ihmettele vaikka yöllä tulisi yllätyslähtö, sillä olo on jotenkin niin erilainen.
No ei tullut. Eikä tule.
Jaska antaa odottaa varmaan maailman tappiin asti itseään.
En vieläkään tiedosta kunnolla, että on Lokakuu. Katson kalenteria puhelimestani joka ilta nukkumaanmennessä ja mietin, että minun ei tosiaankaan tarvitse vaihtaa siihen enää seuraavaa kuukautta tai sitä seuraavaa, vaan Jaska syntyy jonakin näistä päivistä, jotka ruudulla jo valmiiksi näkyvät.
Ihanan pelottava ajatus!!

Moni on näillä kivuilla jo lähtenyt synnyttämään. (Okei, myönnän Googlettaneeni.)
Mutta meilläpä ei lähdetä. Meillä kestetään kipu, kuin nainen sen vaan voi kestää.
--Mä olen luopunut tuosta "Kestä se kuin mies"-lauseesta, koska mies ei kestä yhtään mitään. Se on luomakunnan heikoin otus. Piste.

Yöllä tuli taas nipisteleviä supistuksia...koko yön siis. Ja paineen tunne oli melkoinen. Laitoin pyyhkeenkin jo lakanan suojaksi, jos tulee vesivahinko :D. Mutta ei tullut.
Nuo kohdun nipistelyt ja epämukavat supparit loppuu aina kuin seinään, kun nousen sängystä ylös. Eli niitä tulee vain vaakatasossa. Istualtaan ne on edelleen niitä tasaseen tahtiin 4-8kpl tunnissa tulevia mahankovettumisia. Eikä ne mua häiritse... Kyljellään on vähän ärsyttävää maata supparin ollessa päällä, kun se tekee siitä melkosen epämukavaa, mutta muuten ei valittamista.

Äitini on huolissaan, kun ainoa tyttärensä kärvistelee täällä merten takana kipuineen, eikä hän voi tehdä asialle mitään auttaakseen. Mutta hänpä ei tiedä, että auttaa jo pelkällä olemassaolollaan ihan tarpeeksi <3.
Kyllä minä kestän. Minä olen jo iso tyttö ja elämä on täynnä erilaisia kiputiloja. Mutta tukiverkosto on tärkeä ja olen onnellinen siitä, että minulla on juuri nämä ihmiset ympärilläni. Parempaa tukiverkostoa ei voisi ihminen saada. Minulla on ystävät sekä täällä, että Suomessa mukana odotuksessa ja tietenkin äiti, sekä miehen perhe täältä käsin. Minulla ei ole mitään hätää.

Jaskalta jokaiselle potku poskeen!! :)
Siellä se myllää nimittäin menemään....viimeisiä päiviä... -tulee ikävä Jaskan potkuleikkejä. Hänellä käypi tila vähän ahtaaksi.

Ihmetyttää tämä Brittien toiminta, kun vastaavassa tapauksessa Suomessa katsottaisiin lapsen kokoarvio ja mahtuuko se tulemaan minusta ulos. Mutta täällä eeeeei...ei täällä... tulee jos tulee, jos ei mahdu niin ei mahdu. Suomessa käynnisteltäisiin jo 38 viikolla synnytys, jos lapsi olisi pari viikkoa edellä kasvuaan kokonsa puolesta. Tai ainakin joissain paikoissa. Mutta ei täällä... ei täällä edes anneta mitään kokoarviota! Pyytämällä sain silloin 32+ viikon ultrassa sen 2.5kg, siinä se.

37+3

~18 päivää jäljellä~

Hermosärkyä, unettomuutta, energian puutetta ja outoja kipuaaltoja

Siinäpä se taitaa olla lyhykäisyydessään.

Mies muistuttaa minua päivittäin siitä, että miten pitkällä raskaus jo on. Hän odottaa innolla tapaavansa pienen tuhisijapoikansa :) Niin tietysti minäkin! Nyt tuntuisi siltä, että voisin ihan mieluusti lähteä jo synnärille ja saada nyytin syliini.
Perjantaiset kipuaaltoilut nostivat pelon jälleen pintaan siitä, mitä jos kaikki ei lopukkaan hyvin?

Perjantai oli kyllä jotakin pelottavaa.
Sain aaltoina tulevia mahanpolttokohtauksia koko päivän ja seuraavan yön. Ne ei tulleet aina supparin kera, joten synnärille nuilla ei lähdetä, mutta poltot tuntuivat siltä niinkun joku mahatauti olis koittanut puskea päälle, enkä tiennyt kummastako päästä alkaa tavaraa lentää, -niin ja tosiaan oli hankala löytää asentoa jossa oli hyvä olla niiden aikana. Olin ihan varma, että Jaskalla on jokin huonosti, mutta onneksi hän liikkui tuttuun tapaansa miltei koko ajan, joten se tietenkin lohdutti.
Poltot loppuivat lauantaina (ONNEKSI) mutten edelleenkään tiedä, mikä niiden aiheuttaja voisi olla.

Tällä viikolla seurakseni palasi myös kesäkuussa tutuksi tulleet vasemman jalan hermosäryt. Tosi kiva. Olikin jo ikävä niitä (NOT!).
Ystäväni lähetti Suomesta raskauden aikana käytettäväksi sopivaa kylmägeeliä ( <3 ) joka oli ihanasti avuksi ainakin levottomiin jalkoihin. Tuohon hermosärkyyn ei niinkään. Vasen polvi ja alareisi olivat kuin tulessa pari päivää, mutta paracetamolilla sai pidettyä kivun jokseenkin kurissa tarvittaessa.
Nyt jalka tuntuu jo paremmalta.

Mun energisyyteni on tullut tiensä päähän. Jouduin seuraamaan sivusta, miten äiti pesi ikkunoita ja puuhaili keittiössä samalla, kun itse makasin sohvalla kykenemättä liikuttamaan raajojani suuntaan tai toiseen. Ihan kamalaa! Tänään sain hädin tuskin aikaiseksi laittaa pesukoneen pyörimään. Pitää mies hätyyttää tyhjentämään astianpesukone ja auttamaan pyykkien ripustamisessa, sillä mun energiat on parin huonon yön jälkeen melko vähissä :(

Saatiin vihdoin kasattua Jaskalle kehto makkariin. Laitan kuvaa myöhemmin, kunhan saan napattua sellaisen. Makkari sai myös uuden lookin, -kiitos äidille avusta.

Aloitin myös pakkaamaan sairaalakassejani :). Mies osti mulle pinkin kassin ja toisena kassina toimii reppu :). Tähän mennessä siellä on Jaskalle kotiutumisvaatteet, muutamat vaipat, puhd liinat, pari puklurättiä, mulle kotiutumisvaatteet ja valmiina ostettu 'patient pack' (joka sisältää shampoot, hammasharjat, puhd liinat itselle ja pinnoille erikseen, rasvat huuliin sekä vartalolle yms). Näiden lisäksi pakkasin vähän myslipatukoita ja kuivattuja hedelmiä, pelikortit, hiusharjan, vanhan t-paidan, yökkärin + saunatakin, imetysliivit, parit alkkarit ja siteet, ....katsotaan mitä vielä puuttuu ja mitä tarvitaan.
Ideoita tietty otetaan vastaan, ettei mitään jää kotiin. Kuitenkin sairaalasta ei taida täällä saada mitään.
En tiedä kuinka pahaa jälkivuoto tulee mun kohdalla olemaan, joten en tiedä pitääkö mun hommata jotakin erikoissiteitä sitä varten.

Ostettiin äiteen kanssa monta pakettia vaippoja valmiiksi, jottei tarvitse lähteä ekan viikon parin aikana vaippaostoksille käärön kanssa.

En voi uskoa, että ollaan tässä vaiheessa raskautta??
Seuraavan kerran, kun näen äitini, olen itsekin jo äiti?!?!
Tämä on edelleen jotain uskomatonta.
Koko taipale on ollut uskomaton ja jokainen päivä on tuonut jotakin uutta elämäämme.
Suurin muutos on kuitenkin vielä edessä päin.
Kumpa kaikki menisi hyvin...

33+5
+10kg<
(44 päivää jäljellä laskettuun aikaan...)

Juhannuskuulumisia sairaalan ensiavusta ja terveisiä uudesta kodista!

Terveisiä uudesta asunnosta!

Meillä on maailman-hitain-nettitikku korvaamassa langatonta verkkoa, joka saadaan asennettua vasta 3-4 viikon päästä.
Joten tuona aikana ei tarvitse varmaan odottaa kovinkaan montaa blogipäivitystä, voisin kuvitella :(
Tikku nimittäin kestää yhdistää nettiin noin puolen tuntia, jonka jälkeen se ehkä toimii hetken. Sillä kestää jokainen sivu latautua vähintään 2 minuuttia, jona aikana käyt helposti tekemässä itsellesi kupin teetä (tai hakkaamassa päätäsi seinään xxx).

Ei ehkä paras vaihtoehto kärsimättömälle henkilölle?

Mutta muutto meni oikein kivasti ja uusi asunto on mitä ihanin.
Vaikka täällä on kokolattiamatto suurimmassa osassa asuntoa, niin se on erittäin paljon laadukkaampi mitä vanhassa paikassa ja se on helppo imuroida (testasin tänään xD) ja se on myös mukavampi varpaiden alla xD. Eli lattiamaton olemassaolo ei rassaa mua enää niin pahasti. Ja onneksi sitä ei siis ole keittiössä, vessassa eikä meidän makkarissamme, josta löytyy laminaatti. Helppo pitää puhtaana ja pölyttömämpänä.

Tänään lyhentelin verhoja ikkunaan olohuoneessa. Yläkerran makkari odottaa vielä verhojaan ja saa varmaan odottaakin, kunnes löydän enemmän tuota kanttinauhaa (tai miksikä sitä sanotaan), jonka avulla saat silitettyä kankaan kiinni.

Käytiin eilen Ikeassa ja löysin sieltä tommoset oranssit verhot, jotka näyttää kyllä aivan ihanilta väripilkuilta tuossa ikkunassa <3.
Ikkuna ulottuu olkkarissa lattiaan asti ja kissat rakastaa istua ja tuijotella ulos :)
Suurin osa laatikoista ja säkeistä on purettu (tai piilotettu :D) ja ahdistus pikkuhiljaa laskee sen ansiosta. Inhoan sekasortoa ja haluan kaiken näyttävän siistiltä.
No, ehkä siihenkin vielä päästään ;)

Tänäviikonloppuna olen strippiklubileski :/.
Kyllä.
Mies lähti juhlimaan kaverinsa polttareita Cambridgeen ja on siellä yötä. Itse vaadein häntä siis menemään... mutta kun kuulin, että siellä menevät strippiklubille (mikä tietenkin on normaalia ja varmasti sen tiedostin) niin vesihanat aukesivat ja poruhan siinä sitten tuli. Voi näitä hormoneita... Samalla tuli sellainen järkyttävän ruma ja läski olo.

Paino on noussut pyöreesti sanottuna neljä kiloa nyt 22+4 viikoille mennessä ja se on ihan normaali nousu. Tiedän, että se on vauvapainoa, enkä ole lihonnut muutoin. Ja vaikka kuinka rakastan tuota pömppöä tuossa edessäni, niin en osannut ennakoida enkä odottaa millaisia fiiliksiä se minussa herättäisi siihen ilmestyttyään. On hetkiä, jolloin se on kiva ja söpö ja tunnen näyttäväni jopa hyvältä joissakin vaatteissa. Mutta sitten tulee hetkiä, jolloin näytän säkkituolilta. Ja ne on vaikeita hetkiä. Niihin ei auta, vaikka ystävät tai kuka sanoisi, että et näytä lihavalta -OLET RASKAANA! No joo-o...tiedän tiedän!!! Mutta ei se vie sitä pikkupeikkoa tuolta korvien välistä pois, joka hokee aivan muuta mun pääni sisällä. Olenko vallan ainoa, joka kamppailee tällaisten ajatusten kera, -en tiedä? Mutta olipahan pakko purkaa tämäkin.

No sitten, juhannus meni vallan rattoisasti. Tai tänään kai se juhannuspäivä vasta on. Mutta torstai-perjantai yön vietimme miehen kanssa Ensiavussa. Tai päivystyksessä...kummaksi sitä kutsutaan.
No sairaalassa kuitenkin.

Mulla oli neljättä päivää vasen reisi kipuillut ja päivä päivältä kipu koveni. Kipu ei voinut johtua rasituksesta, koska en ollut jalkojani rasittanut sen enempää kuin ennenkään. Venyttelin reisiäni ja hieroin, mutta se tuntui vain pahentavan kipua. Laitoin siihen kylmä-sprayta, joka ei tehnyt asialle yhtään mitään. Kokeilin pitää jalkaa kohotettuna öisin...ei auttanut.

Torstaina kävelykin oli jo tosi hankalaa ja aloin huolestua, josko siellä on vaikka veritulppa.
No en kuitenkaan tänäaikana ottanut ainuttakaan särkylääkettä, koska oletin kivun lähtevän itsestään pois.

Torstaiyönä heräsin vessaan ja kipu oli niin paha, että herätin miehen ja sanoin, että nyt lähdetään sairaalaan. Kipu oli polttavaa, enkä saanut jalkaa koukkuun eikä sitä voinut oikein edes koskea.  Hädintuskin sain käveltyä sen kanssa. Tämän lisäksi mahassa alkoi tuntumaan nipistelyjä ja se mut tietenkin pelästyttikin ja annoin periksi sairaalaan lähdölle.

Miehen auto oli parkissa työpaikalla (noin mailin verran kotoa /1.6km) ja hänen täytyi se lähteä sieltä noutamaan ensin. Ajoimme sairaalaan ja ottivat siellä verikokeita (jättivät kanyylin käsitaipeeseen kuten tapana täällä) ja pissakokeen ja oireita kirjottelivat ylös. Tämän jälkeen laittoivat meidät odottamaan takaisin odotustilaan. Jonkin ajan kuluttua mulle tuli hirvittävän paha olo ja alkoi oksettamaan tosi voimakkaasti. Samantien alkoi silmissä sumentua ja näkö lähteä ja pyörryttää. Kärräsivät mua rullatuolilla osastolle ja laittoivat mua vaakatasoon, jonka jälkeen väri palasi ja helpotti.

Ottivat testejä ja verenpainetta ja kyselivät kaikkea. Se lääkäri oli todella mukava intialainen tyttönen, jolle annan ihan täyden kympin. Päädyttiin sitten olemaan mielummin safe than sorry ja hän otti multa laskimosta verta. Toisinsanoen, pirun kivulias toimenpide, jossa neula laitetaan pystysuoraan noin puoleenväliin rannetta ja etsitään sieltä se valtimo, jonka veri on happipitoisempaa, kuin laskimon. Kiemurtelin kivusta ja mies meinasi pökrätä vieressä pelkästä ajatuksesta. Mulla on tapana katsoa kun mua pistetään, mutta mies ei siedä neuloja pätkääkään. Onnea vaan lokakuulle ;)

No jokatapauksessa tulokset tuli takaisin negatiivisena, eikä siis tarvinnut alkaa piikittämään itseensä lääkettä päivittäin raskauden loppuun asti veritulpan pelossa.
Onneksi.

Kipu johtui siis loppuviimeksi siitä, että kasvava kohtu painaa selän hermopäätteisiin, jotka säteilevät jalkaan/jalkoihin. Yleensä kipu pahenee loppua kohti (jeejee) tai pysyttelee samana. Harvemmin katoaa. On siis jotain mitä odottaa...eikö. Ääh... Olen siis rampa kuukauden päästä. En olisi itse osannut yhdistää tuota kipua raskaudesta johtuvaksi, joten hyvä että kävimme siellä sairaalassa. Nyt sitten kokeillaan elää tämän kivun kanssa ja silloin tällöin turvaudutaan parasetamoliin, joka hieman lieventää kipua.
Antoivat mulle parasetamolin ja kodeiinin (eiku mikä-se-oli) yhdistelmäpillereitä, joissa on 8mg kodeiinia. Voivat tehdä vauvan hieman uneliaaksi ja sanoivat, että ota vasta sitten, kun kipu on sietämätöntä.
Saan kyllä tehdä oikeasti kuolemaa ennen, kuin sellaisen nappaan. Mutta on kai ne hyvät olemassa mikäli oikeesti jalat menee alta. Hermosärky on kuitenkin melko raastavaa.

Tuleva kummitäti muuttaa meidän ylimääräiseen makkariin ensiviikolla ja hän toi eilen kassillisen vahingossa ostamiaan vauvanvaatteita ;) Hihhihihh... Se on hankalaa lähteä kaupasta kiertämättä vauvanvaateosastoa, joo ymmärränhän mä sen. Mutta en tiennyt, että se sama 'tauti' iskee myös läheisiin, eikä vain siihen tulevaan äitiin. Onneksi se ei ole iskenyt vielä tulevaan isään xD. Vaatteita nimittäin sitten ON tarpeeksi. Kiitos.
Saatiin siis aivan ihana unipussi talveksi, nallehupparia, potkuhousuja, pyyhettä ja kylpytakkia (nallehupulla <3), nalletöppöset ja mitä kaikkea sieltä löytyikään :) Aivan ihania <3. Kiitos vielä J.!!!

Äidin luokse odotellaan saapuvaksi ystävän meille hommaamia vauvantarvikelähetyksiä, jotka lunastan postikuluilla :). En tiedä yhtään mitä sieltä saapuu, mutta odotan innolla. Miten musta tuntuu, että me hukutaan näihin vauvanvaatteisiin ja tavaroihin??? No onneksi en ainakaan pääse enää ebayhin :D

Mitä vielä tarvitaan; kestovaippoja, harsoja...öö...odotas oli mulla jotain muutakin mielessä. Niin se pieni sänky tai koppa... Sitten haluan ehdottomasti keinustuolin itselleni yösyöttöjä ajatellen.
Nyt unohdin jonkun tosi tärkeän, mikä mulla oli juur mielessä.
Ainiin! Sellanen tärisevä babysitteri. Niitä saa parilla kympillä käytettynä ja uudet maksaa kuutisen kymppiä. Semmosen haluaisin.

Mitään ylimääräistä sälää en aio hommata, kuten leluja tai muuta krääsää. Ei pieni vauva tarvitse sellaisia, enkä halua sellasia haalia mitä ei vielä tarvita. Vaatteita lukuunottamatta ;) Nyt laitan tämän romaanin päätökseen ja kokeilen, jos nettitikku sallisi mun ladata tämän tekstin blogiin asti :). Toivottavasti kaikilla oli ihana juhannus!

Piristäkäähän mun iltoja kommenteilla <3