Miksi? Joka kerta...

12+2

En saanut aikaiseksi kuunnella sydänääniä. Vähän väsyttää. Nyt seuraavat pari viikkoa mennään tuon ultran tuomalla voimalla ja luottamuksella eteenpäin ja kotiin palattuani voidaan sitten taas kaivaa doppleri esiin mikäli energia riittää.

Niin, tuo otsikko.
Mä en käsitä.
Joka ikinen kerta...päivä tai kaksi ennen Suomen reissua. Minä näen hirveän lentoturmapainajaisen. Nyt Maaliskuun reissulla se lentopainajainen vaihtui keskenmenopainajaiseen, mutta siihen nyt kaikki varmasti ymmärtää syyn.
Mutta tämä on jotain käsittämätöntä. En pelkää lentämistä, -enää. Nukun lennolla kuin tukki. Tärinät ei järkytä. Lentokoneesta on tullut yhtä tuttu matkustustapa, kuin autosta tässä viimeisenä parina vuotena, kiitos kaukosuhteen ja siitä johtuneen maasta muuton.
Mutta nämä painajaiset ei jätä rauhaan? Ja se on joka kerta, ennen lentoa. Kiva sinäänsä, kun tapana on nähdä noita enneuniakin, niin mistä tiedän onko nämä enneunia vai ei? Pah...
No joka tapauksessa, viimeyönä istuin äitini kanssa autossa lentokentällä (en tunnistanut kenttää...pieni kenttä oli ja kiitorata oli metsän keskellä...no vähän niinkuin Tampereella, mutta autolla pääsi ajamaan kiitoradan lähelle), odotimme joitakin ihmisiä, en muista ketä. Valtava kone laskeutui kiitoradalle ja koneen siivet olivat niin leveät, että se alkoi halkomaan koivuja keskeltä poikki. Tämän ansiosta kone kaatui ja syttyi tuleen. En kuitenkaan ollut itse koneessa. Olen aina koneen 'alla', mikä on outoa. Yleensä kone laskeutuu päälleni ja juoksen karkuun....
Hohhoijaa joo. Ketään uniexperttiä lukijakunnassa? Kommentoida saa :)

Huomenna siis aamuneljän bussiin hyppään ja matkaan kentälle. Tampereelta juna 4.5h ystävän luo pohjoiseen ja perillä olen 14 tuntia lähdön jälkeen. Pitkä päivä siis edessä. Pitäisi varmaan siirtyä nukkumaan. Suomi - täältä tullaan!!

Laukkukin on pakattu niin täyteen, kuin mahtui :). Se tyhjenee kyllä 90%sesti suomen päässä, joten pääsen raahaamaan tavaraa ja kirppislöytöjä siis myös tänne suuntaan :) Takas tullessa onkin sitten 14. viikko lopuillaan. Jotenkin käsittämätön ajatus?

Ihanaa viikonloppua kaikille!

Suomen lomaa odottaessa

12+1

Hei ihanaa, kiitos kaikille kommenteista ja onnitteluista. Tulipas hyvä mieli <3 Kiitos oikeesti!
Tuntuu uskomattomalta, että mua onnitellaan tälläisestä asiasta?? Hahaha...kai se hyväksyttävä on.
Nimittäin tuo pieni pömppö tuossa masussa ei lähde enää sisäänvetämällä pois.. Se on melko ihanaa se.

Mies laittoi ultrakuvan puhelimensa taustakuvakseen <3. Hän on niin innoissaan tästä myös... mahtavalta jotenkin tuntuu tämä kaikki. Ja edelleen semi-uskomattomalta.

Vähän niinkuin katselisin sivusta jonkun toisen raskaustaivalta?

Ehkä se tässä tosiaan sitten valkenee itsellekin tuon pömpön pömppistyessä ;)

Olen muuten ehkäpä perjantaista lähtien 9 päivän nettipimennossa, sillä lennän silloin Suomeen, eikä äitini mokkula kuulemma toimi. Toivotaan, että saadaan toimintaan, mutta ajattelimpas nyt ilmoittaa, jos ihmettelette miksei musta kuulu mitään :)

Tänään on miehen 29 vuotispäivä. Hän tosin on töissä puoleenyöhön asti :(
Eli kukaan ei ole ollut vahtimassa syömisiäni tällä viikolla ja olenkin kyllä lipsunut sitten melko vahvasti itselleni kokkaamisesta...ups. Hapankorput eivät varmaan korvaa kunnon ateriaa? NOOOO...lounas on ainakin tukeva kunnon ateria ja se on hyvä juttu! Nälkä kurnii, joten pitäisi ilmeisesti mennä ravitsemaan itsensä. Mitähän sitä sitten keksisi... -pitääkin tuoda Suomesta lisää hapankorppuja xD

Ultrakuulumisia!

12+0

Valtakunnassa kaikki hyvin.

Käsittämätöntä, miten tuolla mukamas polskii vajaa 6 senttinen pikkunen menemään. Pienillä jaloillaan se potkutti kovaa siinä näytöllä, enkä meinannut hoksata ollenkaan, että se sama tapahtuu mun masussa...hihih.

Tuleva isä herkisteli myös kovasti siinä ja silitteli mun päätä ja käsivartta vuoronperään.

Viikoiksi saatiin tänään 12+0, kuten arveltiinkin, ja muutin tuon laskurinkin nyt sitten. Tuossa sanotaan, että tällä viikolla muru on 7.5cm pitkä ja painaa 30g (hui miten iso jo :D)! Sormet painuu jo nyrkkiin ja jalanpohjatkin, jos niitä kutittaisi.

Tässä on kuvaa jonka kuvasin kuvasta, joten hieman valottui:

Niskaturvotus oli 1.6, joka ei sano mulle yhtään mitään. Ottivat veriseulan ja saan ensi viikolla puhelua Suomeen, jos häikkää tai kromosomivirhettä siis tarkemmin sanottuna löytyy. Jos ei löydy, niin lähettävät kuulemma kirjeen.

Toivomme siis kirjepostia.

Melkonen jöntikkä tossa kuvassa... aika uskomatonta, eikö olekkin?

Nyt on todella korkealla siis fiilikset ja vaikka tiedän, että mitä tahansa voi vielä sattua, niin nyt pystyn ehkä vihdoin viimein ottamaan äitini neuvosta vaarin ja alan nauttimaan tästä raskaudesta. Täysin rinnoin. Meille on varmaan tulossa vauva lokakuussa? Miten mahtavaa???!!!

25.10.11 olisi laskettu aika, katsellaan sitten mennäänkö yli vai ali.

Ukkini diabeteksen vuoksi joudun sokerirasitukseen viikoilla....öö...olikohan 28.

En edes osaa kuvitella itseäni sinne asti?

Päivä kerrallaan.

Nyt tuntuu mahtavalta ja en malta odottaa, että pääsen kertomaan asiasta isälleni ja veljelleni ja mummulleni ja ystävilleni ja ja... :)

En kuitenkaan aio tästä mainita mitään facebookissa, koska mielestäni se ei ole kovinkaan....miten sen sanoisi...-tarpeellista.. näyttää siellä koko maailmalle meidän onnen aihetta.

Tiedän, että monet niin tekevät, mutta se ei ole minun juttuni.

Meidän matkaa saa seurata täältä blogista käsin, enkä aio ottaa tämän vuoksi yhteyttä sellaisiin ystäviin, jotka ovat yhteydenpidon jättäneet. Monet sen jälkeen, kun saivat lapsia... Mutta jos laittaisin nyt heille viestiä, niin tuntuisi, että viestin merkitys olisi se, että "moi, nyt kun meillekin on tulossa vauva niin kai me taas voidaan olla kavereita?". Ei kiitos. Jos ei seuranpito suju ilman vauvoja, niin olkoon sitten sujumatta. Kyseiset henkilöt saavat sen selville sitten, kun saavat, -jos saavat.

Olen menossa istumaan iltaa Ruotsalaiskollegani luokse, jonne tulevat myös Ranskalaiskollegani sekä hänen tyttöystävänsä. Naisporukalla siis liikenteessä. Kiva päästä rupattelemaan! Tekisi niiiiin mieleni kertoa, mutta en kerro. En vielä...