Neuvolakuulumisia vol 276 ja isä issueita

Heipparallaa jälleen. Eipä oo hirveesti ollut kerrottavaa, kun tuntuu että nämä samat kivut tässä jyllää ja ketään ei kiinnosta lukea samoja valituksia kerta toisensa jälkeen.

Kirjoitin tuossa mummolleni sähköpostia ja siitäkin tuli oikea valitusvirsi. Kyllä, nykypäivä on mennyt siihen, että voit kirjoittaa jopa mummollesi sähköpostia. Mihin tämä vielä menee, kun meidän lapset on aikuisia?

Tuli siinä sähköpostia kirjoittaessani paha mieli siitä, että isääni ei tunnu tämä raskaus juuri kiinnostavan. Tai sitten sillä on jotain todellisia ongelmia tunteidensa näyttämisessä. Nimittäin en nyt kesäkuun Suomen reissun jälkeen ole kuullut koko miehestä mitään ja lähetin tuossa vajaa 2kk takaperin hänelle nelisivuisen kirjeen, jossa kerroin kuulumisia ja laitoin mukaan valokuvia mahasta ja meidän asunnosta ja muuta. Häneltä ei tullut edes tekstiviestiä minulle, että olisi saanut kirjeen tai kiitosta kuvista. Mahtoiko koko kirjettä edes lukea? Mummultani kuulin, että kirje oli kuulemma mennyt perille muttei ollut sitä lukenut vielä.
Ei myöskään ole siis ollut missään yhteydessä, vaikka tietää että h-hetki on käsillä.
Isä ei myöskään ole kommentoinut sanallakaan sitä, että menemme jouluksi Suomeen ja kun pyysin häntä hakemaan meidät kentältä...mahtaako hakea. En tiedä, koska ei edes tekstiviestiä viitsi laittaa minulle?
Tämä vaivaa mua nyt todella paljon, ja meinasin, että laitan sinne noita studiossa otettuja valokuvia mahasta menemään postitse (siis isälläni ei ole sähköpostia tai internettiä) mutta sitten rupesin ajattelemaan, että mahtaako sitä kiinnostaa semmosia edes katsella ja onko mahtanut edes lukea edellistä kirjettä.
Hän niin kovasti toivoi, että meille olisi tullut tyttö ja kun kesäkuussa kerroin Suomen reissullani odottavani poikaa sain vastauksena vain irvistyksen. Toisen irvistyksen sain, kun kerroin pojan tulevan nimen.
Eipä jäänyt hyvä maku suuhun tuostakaan.
Eli eipä ole koko tyypistä tällä hetkellä hyvä maku suussa. Ja nämä mun hormonit ei auta asiaa yhtään, kun mietin kiinnostaako sitä koko mun odotus tai meidän jälkikasvu ollenkaan. Ei luulisi olevan vaikeaa laittaa tekstiviestiä?
On se onni, että on ihana äiti joka on odotuksessa mukana päivittäin ja kyselee vointia.


Outoa ajatella, että 12 päivää laskettuun aikaan enää jäljellä. Hirvittää miten lähellä se on! Kaksi viikkoa ei ole enää mitään! Sitten minun pitää kokea se synnytyskipu, jonka jälkeen minusta tulee äiti... kaikki on siis yhtä suurta kysymysmerkkiä sen jälkeen. Koittaa aika, josta minulla ei ole aavistustakaan mitä se sisältää tai miten se tulee menemään. Ei mitään kokemusta asiasta.
Luotetaan siihen, että luonto hoitaa tämänkin asian ;)


Niitä neuvolakuulumisia.
SF pysytteli samassa missä kaksi viikkoa sitten eli 37cm. Verenpaine 110/60 ja pissa puhdas edelleen. Midwife/Kätilö kokeili vauvan kokoa kun kerroin huoleni aiheesta ja sanoi, että ainakin käsikopelolla vaikuttaa olevan normaalinkokoinen vauva ja veikkasi, että Jaskan paino jäisi alle neljän kilon. Sanoi myös, että kahden viikon päästä kokeillaan uusiksi ja jos tuntuu siltä, että vauva on kasvanut hurjasti, mennään sairaalaan ja tarkastetaan vauvan koko ja käynnistetään synnytys. Toki kahden viikon päästä on jo 40 viikkoa täynnä.

Sain myös 40+2 viikolle (eli tasan kahden viikon päähän) ajan membrane sweeppiin, jossa kätilö siis alateitse rikkoo jotakin tuolta kohdunkaulalta, jonka seurauksena synnytys saattaa käynnistyä (tai sitten ei käynnisty jos on oikein itsepäinen). Eli toisin sanoen, ensimmäinen lääkkeetön käynnistysyritys olisi prikulleen kahden viikon päässä. Jännittää!!!
Viimeinen käynnistys on sitten 41+5 viikoilla, eli 6.11, joka tapahtuu sairaalassa ja lääkkeitse, mikäli Jaska siis ei ole jo maailmassa silloin. Mutta toivottavasti on.
Ne pienen pienet varpaat ja pienen pienet sormet on mulla iltaisin mielessä, kun käydään nukkumaan. Viime yönä näin unta imetyksestä; Ensin mun tissit oli hukassa ja sitten en saanut vauvaa tissille, kun löysin ne tissit ja sitten alkoi maitoa suihkuamaan :D hahaha... okei. Huolia? Jep.

Ainiin ja kätilö käski mun olla punnitsematta itseäni enää. *punastuu*
Ups.
Sanoi ettei se paino kerro yhtään mitään vauvan koosta ja luo mulle vain paineita. Jooooo...tottahan tuokin, mutta millä mä rikon muka rutiinini viimisillä viikoilla? Ei tuu tapahtumaan. Luulempa että siis punnitsen edelleen itseni lauantaina, mutta kätilön selvennyksen vuoksi saan vältettyä itkupotkuraivarin tällä kertaa :).

38+2

~12 päivää jäljellä~