Sisustusideoita Jaskan yksiöön?

Mieli vähän matalalla tänään. Tiedän ettei pitäisi olla, mutta ehkä syytän siitä hormoneja tai jotain.
Odotin kovasti sitä membrane sweeppiä ja olin ihan hermoromahduksen partaalla täällä aamusti, teki jopa pahaa kun jännitin niin kovasti. En saanut viimeyönä nukuttua vaan hengailin alakerrassa läpi yön ja neljän aikaan taisin mennä takas sänkyyn tuijottamaan kattoa.

No tänään sitten yhdeksältä tuli kaasumittarin lukija ja jouduin raahautumaan ylös sängystä sen takia. Sitten tuli postimies siitä tunnin päästä ja TAAS sain raahata itteni ylös sängystä. Annoin tossa vaiheessa periksi enkä mennyt enää takaisin yläkertaan. Toi jalka on edelleen hirmu kipee.

Mies haki mut sitten puol yhden maissa ja ajeltiin sinne neukkuun. Pissa puhdas, verenpaine 109/68, maha paikallaan (:D) ja Jaska ei kuulemma ole kokonaan kiinnittynyt.
PLÄÄH.

No sitten tehtiin se membrane sweep, jonka suomenkielistä nimitystä en edelleenkään tiedä.
Eli kätilö istui mun jalkopäässäni ja laittoi kaksi sormea kohdunkaulasta sisälle ja olisi laittanut siis kohtuun asti ja 'pyyhkinyt' sormillaan vesipussia irti kohdun seinämästä, joka vapauttaa jotakin hormonia joka sitten edesauttaa synnytyksen käynnistymisessä 48h kuluessa (tai jotakin tonne päin). MUTTA mun kohdunsuu oli vain sormelle auki, eikä se saanut kahta sormea sisään kohtuun asti, joten sweeppi jäi tekemättä :(
Kohdunkaulaa oli 2cm jäljellä ja paikat oli pehmeet.

Olin aika pettynyt, kunnei sitä sitten saatukaan tehtyä. Odotin sitä kovasti ja päässäni jo kuvittelin miten se laukaisisi synnytyksen käyntiin ja saataisiin poika syliin tällä viikolla.
No kuvitella saa, mutta tosiasia on se, että Jaska on onnellinen yksiössään, eikä sieltä näytä haluavan pois. Mä alan pistää sisustuslehtee tilaukseen seuraavaksi ja ripustan sille jouluvaloja ja muuta kivaa ;) Jos se meinaa kauan siellä vielä asustaa, niin parempi kai ruveta sisustaan sitä koloaan sitten.

Mä siis palaan ensimmäiseen arvaukseeni Jaskan syntymäpäivän osalta ja arvaan sitä 1.11.11 :) Jokatapauksessa Marraskuulle menee ihan ehottomasti. Tätä mieltä mä olen.
Toisaalta, pääasiahan on se, että poika on terve. En tiedä miksi siis veti mieli niin maahan tuosta sweepin epäonnistumisesta. Kyllä se sitten tulee kun on sen aika.
Sain ajan uuteen sweeppiin 3.11 eli ensi viikon torstaille.

Kätilö lähetti meidät sairaalaan liikemonitoriin, kun selvisi, että Jaskan liikkeet on olleet olemattoman vähäiset viimeaikoina (verrattuna siihen, että se on ollut non-stoppia muutaman kuukauden). Ajeltiin sitten sairaalaan ja Jaska oli hiljaista poikaa monitorissakin, kunnes kävi ilmi etten ole aamupalan jälkeen syönyt (kello oli kaksi iltapäivällä) ja kätilö kysyi, että otanko kinkku vai tonnikalavoileivän?
Olisitte nähneet, kuinka Jaskan sydänkäyrä pomppas 120:sta suoraan 170:een, kun kuuli että ruokaa on tarjolla :D
Isänsä poika siis :) Me naurettiin maha väärässä sitä. Se sai mukavasti liikettä jätkään, kun mutustelin siinä leipääni ja jugurttia. Pitää muistaa siis syödä useemmin.
Ja käskivät harrastaa seksiä, jotta sais sitä luonnon oksitosiinihormonia tonne kohdunsuulle, joka voi tehostaa synnytyksen käynnistämistä. Jostain syystä miehellä ei ollut tässä kohtaa valinnanvaraa siis valittaa. Tosin toi mun jalkani ei ehkä ole samaa mieltä kätilön käskyjen kanssa, joten nähtäväksi jää kuinka käy meidän luonnolliset oksitosiinilahjotukset :)

Ainiin, siis liikemonitoroinnin tulos oli hyvä ja Jaska on onnellinen pieni poika kätilön mukaan. Mun vaan pitää muistaa syödä.
Kyllä mä syönkin mielestäni usein, mutta ehkä pitäis syödä useammin. Käyn alakerrassa vetäsees aamumurot huuleen miehen lähtiessä töihin aamukahdeksalta. Nousen sängystä 11 aikoihin ja syön jugurttia tai leipää tai jotakin vastaavaa... No sitten saattaa mennä kyllä siihen illallisaikaan se seuraava ruokailu välillä, tai jos jonkun jugurtin nappaan välipalaksi.
Oon taas löytänyt satsumat ja niitä menee säkillinen päivässä :D NAMMM!!!!

No mutta jos ajatellaan positiivisesti, niin ensi viikon sunnuntaihin ei ole pitkä aika. Ei todellakaan. Itseasiassa se hurahtaa todella nopeasti. Ja kuka väittää, että sinne käynnistykseen asti edes joudutaan odottamaan (paitsi mun intuitioni)? Eli yritän ottaa positiivisesti päivän kerrallaan ja ehkä tää auttaa mua nukkumaan, kunnen koko ajan mieti että koska lähtö tulee, vaan ajattelen että se tulee vasta ens kuussa :)

On muuten todella outoa sairaalassa kuulla miten ne puhuu musta "ylimenneenä"...tai siis miten sen suomeks sanoo..., mutta kun en käsitä itsekään, että laskettu aikahan tosiaan oli ja meni jo :D



Kiitos taas kaikille kommenteista ja mukanaelämisestä <3 <3 <3


40+2

40+1

Täällä sitä vieläkin kökitään. Yhdessä kasassa. (Ei muuten kuulosta hyvältä jos ton kääntää suoraan Englanniks ja sanoo että "I'm still in one piece"....mies totes, että kuulostaa siltä niinku joku palottelis mut seuraavaks :D)

Mulla on vähän sekavat fiilikset. Toisaalta tiedän, että lähdön hetki on lähellä. Toisaalta se tuntuu olevan niin kaukana. Mutta jos miettii, niin 9 päivää ja Jaska käynnistellään sairaalasta käsin tuolta pihalle tavalla tai toisella... YHDEKSÄN PÄIVÄÄ.
Huomenna kätilö hoitaa neukkukäynnillä sen membrane sweepin ja luojan kiitos mies pääsee sinne mukaan pitämään mua kädestä. Mä jo ehdein panikoida, ettei se pääsis...
Tämä sweeppi siis SAATTAA käynnistää synnytyksen, mutta ei ole ihan tehokkaimmasta päästä synnytyksen käynnistäjänä. Joten saas nähdä. Mutta limatulppaa saattaa kuulemma irrota sen jälkeen reilusti, joten kehotti ottamaan sidettä mukaan.

Mua on alkanut raivostuttamaan ihmisten joko joko joko joko kyselyt.
ENSINNÄKIN; -Olisinko mä facebookissa chattivalmiina, jos olisin synnärillä pusertamassa Jaskaa pihalle?
-Olisinko mä niin ajattelematon, etten ilmottaisi vauvan syntymästä tekstarilla valituille ihmisille ja fesessä lopulle maailmalle?
-Sitten kävi ilmi se, että kirjotan liiaksi suomenkielellä tilapäivityksiä feseen, joten englanninkielisillä ihmisillä on ilmeisesti paremmat tekosyyt kysellä Jaskan syntymän perään. No olisinko mä niin ajattelematon, etten ilmottaisi kaikilla osaamillani kielillä facebookissa Jaskan syntymästä varsinkin, kun puolet mun kavereista siellä ei puhu suomea?
-Istuisinko mä netissä heti sairaalasta kotiin päästyäni?
-Tai pimittäisinkö mä tietoa Jaskan syntymästä kaikilta?
Ei ole mitenkään tarkoitus siis loukata ketään, mun mielestä on oikeesti vallan ihanaa kun ihmiset elää mukana matkassa ja on kiinnostuneita mun voinnista ja Jaskan saapumisesta, -mutta en olisi kuuna päivänä uskonut miten ärsyttävää se osaa olla, kun väki kyselee ja kyselee (ja se kyselytulva on jotain todella runsasta!) ja joudut jokaiselle vastaamaan että EI VIELÄKÄÄN...ja olo on ihan sama kuin eilenkin.
Ehkä tässä saadaan syyttää taas näitä ihania hormoneita, mutta oikeesti lakkaan kohta käymästä facebookissa tän takia siihen asti, kun Jaska oikeesti syntyy. Mulla ei hermot kestä. Odotan pojan syntymää taatusti yhtä paljon, kuin kaikki kyselijät yhteensä, ja muakin ahdistaa tämä tilanne että mitään ennusmerkkejä ei ole. Tai on...kipuja on vaikka muille jakaa. Mutta kun tässä tapauksessa eivät näytä olevan ennusmerkkejä synnytyksestä.

Eilen yöllä tuli melkosen uudentuntusia suppareita ja menkkakivut ja selän poltto oli jotakin aivan hirvittävää. Salaa toivoin jo, että suppareihin tulis lisää voimaa ja saataisiin lähteä laitokselle. Mutta ei...
Tänään käytiin taas kävelees kaupungilla (mm. pankkiasioilla, koska tässä maassa mikään ei käy helposti ja pankissakin saat käydä saman tilin sulkemassa kymmeneen eri otteeseen, kun ne tahvanat ei osaa hoitaa töitään!) ja sain aikaseks vaan muutaman supparin ja sukkapuikkovihlasuja pipariin. That's it.

No, huomenna on taas uusi päivä. Mä niin toivoisin, että Jaska päättäisi syntyä tällä viikolla, eikä tarttis pelätä, että joudutaan sinne käynnistykseen ens viikon sunnuntaina.

Mä laitan muuten uutta mahakuvaa tuonne kuvia sivulle, joka löytyy edelleen tuosta yläpalkista ;)

Yhdessä kasassa edelleen

Mukava kuulla, että lukijoita löytyy jos ja kun blogi menee salasanan taakse :). Ilmoittelen sitten tarkemmin Jaskan synnyttyä missä ja milloin ja miten jatkamme :)
Jokatapauksessa saapi laittaa sähköpostia tuonne mun inboxiin, jos haluaa salasanaa seuraavaan blogiin. Laitathan itsestäs vähän esittelyjä mukaan ja voit vielä mainita, kauanko oot ollut meidän matkassa mukana :)


Pöh, arvatkaa muistettiinko ottaa meidän Come Dine With Me aterioista niitä valokuvia? No ei. Taisin alkuruuasta napata ja pöydästä ennen ruokailua, siinä se. Jokatapauksessa ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi <3. Aivan ihana ehtoo. Ja mieheltä suuri ele kokata vielä samaan aikaan, kun Chelsea pelasi! Pisteet miehelle. Toki peli oli päällä puhelimessa koko ajan samalla, mutta mitään ei palanut pohjaan. Melkoinen suoritus siis :)
Mutta meikäläisen menu on myös nyt valmis ja odotan innolla, että pääsen kokkailemaan :). Jännityksellä ootan, mahtaako Jaska olla sillon jo maailmassa vaiko eikö. Mun vuoroni siis ei ens mutta seuraavalla viikolla. Ellei sitten vaihdeta Jannin kanssa vuoroja.

NELJÄ PÄIVÄÄ JÄLJELLÄ sanoo tikkeri!
Vähiin käy ennenkun loppuu! Miehen kanssa päivittäin hoetaan tuota, että meillä saattaa olla pieni poika ihan minä päivänä tahansa! Ei taida edelleenkään mennä jakeluun kummallakaan, vaikka mies kovasti väittää, että kyllä hän sen jo ymmärtää... joopa joo. Katsotaan vaan niin yhtä hoo moilasena ollaan siellä synnärillä :D
Itse en käsitä miten tähän ollaan päästy ja miten monen mutkan kautta tähän tosiaan ollaan tultu. Tämä hetki elämästä tuntui jotenkin saavuttamattoman kaukaiselta vielä alkuvuodesta. Olihan niitä plussatestejä tehty ennenkin, eikä ne olleet sitä tarkoittanut, että vauvaa syliin asti saataisiin.
Toki, ei se vauva vieläkään sylissä ole, mutta nyt näyttää jo vähän valoisammalta.
Pitäydyn silti edelleen lupauksessani, eli ennen en juhli kun saan nyytin elävänä rinnalleni.

Kaikki on valmiina Jaskaa varten. Haalin vielä viime hetken vaatetuksia, kun nyt alkaa tulemaan todella kylmät ilmat näköjään. Laitoin sähköpostia mummulleni eilen, että jos häntä hirveästi kudotuttaa, niin arvostaisin jos Jaskalle taikoisi villasukkia ja housuja ja muita lämpimiä villaisia asuja aikansa kuluksi <3.
Ihan herjalla löysin itseni selaamasta Ebayn lanka- ja puikkovalikoimaa, mutta kun en tajua niistä tuon taivaallista niin en mennyt ostamaan. Sormet syyhyäisi päästä itsekin tekemään pojalle jotain. MUTTA kuinka realistinen ajatus se on, että ehtisin tai jaksaisin jotain oikeasti tehdä?
Pitää siis luottaa näihin asiansa osaaviin ihaniin ihmisiin, joita ympärillä tuntuu olevan <3 ja jotka osaavat ja haluavat Jaskalle jotakin väsätä <3.
Englanti on kylmä maa. Kylmempi kuin Suomi. Täällä tarvitaan kerroksia sekä sisällä, että ulkona. Suomessa niitä tarvitaan lähinnä vain ulkona, kun sisällä taloissa lämpö kuitenkin pysyy suht hyvin. Näistä taloista ei voi sanoa samaa, kun eristeet nurkista puuttuu täysin ja joissakin taloissa on ihan suoria reikiä seinässä ulos! Siis tuuletusaukkoja, -kuulemma. (Antakaa mun kaikki kestää.)


Synnytysoireilua täällä on edelleen ilmassa, niinkun on ollut jo pidemmän aikaa. Minun kohdallani se vaan ei tarkoita sitä, että jotain oikeasti tapahtuisi :(
Piparikipua on edelleen ja se on melko kovaa, säteilee kivasti jalkaan ja alaselkä on tulessa. Joku hermo siis edelleen puristuksissa tuolla myös ja kävellä ei liikoja (paremmin kuitenkin kuin eilen). Kyljen kääntö sängyssä on edelleen todella työlästä selän ja jalan (ja mahan) takia.
Menkkajomotuksia on. Eilen sateli tiukkoja harkkasuppareita koko päivän 5-10min välein. Kohtuullisen ikävää, vaikka niihin nyt on jo tottunut, mutta ne on saaneet itseensä enemmän voimaa näin loppua kohden. Ärsyttää, kunnei noilla lähdetä synnyttelemään, vaan niitä kestetään ihan huvin ja urheilun vuoksi.

Viikon päästä ollaan joidenkin ennusteiden mukaan jo synnärillä :o!!!! WAUTSI!
Ensi viikon torstaina olisi se membrane sweeppi, eli lääkkeetön käynnistys. Kätilö rikkoo jotakin tuolta kohdun suulta jollakin koukulla (ei siis puhko vesiä) ja se joillakin käynnistää synnytyksen. Useimmilla kuulemma ei, -mies oli googlettanut. Mutta toivossa on hyvä elää. Kyllä se poju sieltä maailmaan tulee, -sitten kun on siihen valmis.

39+3

.4 päivää jäljellä.

Neuvolakuulumisia vol 276 ja isä issueita

Heipparallaa jälleen. Eipä oo hirveesti ollut kerrottavaa, kun tuntuu että nämä samat kivut tässä jyllää ja ketään ei kiinnosta lukea samoja valituksia kerta toisensa jälkeen.

Kirjoitin tuossa mummolleni sähköpostia ja siitäkin tuli oikea valitusvirsi. Kyllä, nykypäivä on mennyt siihen, että voit kirjoittaa jopa mummollesi sähköpostia. Mihin tämä vielä menee, kun meidän lapset on aikuisia?

Tuli siinä sähköpostia kirjoittaessani paha mieli siitä, että isääni ei tunnu tämä raskaus juuri kiinnostavan. Tai sitten sillä on jotain todellisia ongelmia tunteidensa näyttämisessä. Nimittäin en nyt kesäkuun Suomen reissun jälkeen ole kuullut koko miehestä mitään ja lähetin tuossa vajaa 2kk takaperin hänelle nelisivuisen kirjeen, jossa kerroin kuulumisia ja laitoin mukaan valokuvia mahasta ja meidän asunnosta ja muuta. Häneltä ei tullut edes tekstiviestiä minulle, että olisi saanut kirjeen tai kiitosta kuvista. Mahtoiko koko kirjettä edes lukea? Mummultani kuulin, että kirje oli kuulemma mennyt perille muttei ollut sitä lukenut vielä.
Ei myöskään ole siis ollut missään yhteydessä, vaikka tietää että h-hetki on käsillä.
Isä ei myöskään ole kommentoinut sanallakaan sitä, että menemme jouluksi Suomeen ja kun pyysin häntä hakemaan meidät kentältä...mahtaako hakea. En tiedä, koska ei edes tekstiviestiä viitsi laittaa minulle?
Tämä vaivaa mua nyt todella paljon, ja meinasin, että laitan sinne noita studiossa otettuja valokuvia mahasta menemään postitse (siis isälläni ei ole sähköpostia tai internettiä) mutta sitten rupesin ajattelemaan, että mahtaako sitä kiinnostaa semmosia edes katsella ja onko mahtanut edes lukea edellistä kirjettä.
Hän niin kovasti toivoi, että meille olisi tullut tyttö ja kun kesäkuussa kerroin Suomen reissullani odottavani poikaa sain vastauksena vain irvistyksen. Toisen irvistyksen sain, kun kerroin pojan tulevan nimen.
Eipä jäänyt hyvä maku suuhun tuostakaan.
Eli eipä ole koko tyypistä tällä hetkellä hyvä maku suussa. Ja nämä mun hormonit ei auta asiaa yhtään, kun mietin kiinnostaako sitä koko mun odotus tai meidän jälkikasvu ollenkaan. Ei luulisi olevan vaikeaa laittaa tekstiviestiä?
On se onni, että on ihana äiti joka on odotuksessa mukana päivittäin ja kyselee vointia.


Outoa ajatella, että 12 päivää laskettuun aikaan enää jäljellä. Hirvittää miten lähellä se on! Kaksi viikkoa ei ole enää mitään! Sitten minun pitää kokea se synnytyskipu, jonka jälkeen minusta tulee äiti... kaikki on siis yhtä suurta kysymysmerkkiä sen jälkeen. Koittaa aika, josta minulla ei ole aavistustakaan mitä se sisältää tai miten se tulee menemään. Ei mitään kokemusta asiasta.
Luotetaan siihen, että luonto hoitaa tämänkin asian ;)


Niitä neuvolakuulumisia.
SF pysytteli samassa missä kaksi viikkoa sitten eli 37cm. Verenpaine 110/60 ja pissa puhdas edelleen. Midwife/Kätilö kokeili vauvan kokoa kun kerroin huoleni aiheesta ja sanoi, että ainakin käsikopelolla vaikuttaa olevan normaalinkokoinen vauva ja veikkasi, että Jaskan paino jäisi alle neljän kilon. Sanoi myös, että kahden viikon päästä kokeillaan uusiksi ja jos tuntuu siltä, että vauva on kasvanut hurjasti, mennään sairaalaan ja tarkastetaan vauvan koko ja käynnistetään synnytys. Toki kahden viikon päästä on jo 40 viikkoa täynnä.

Sain myös 40+2 viikolle (eli tasan kahden viikon päähän) ajan membrane sweeppiin, jossa kätilö siis alateitse rikkoo jotakin tuolta kohdunkaulalta, jonka seurauksena synnytys saattaa käynnistyä (tai sitten ei käynnisty jos on oikein itsepäinen). Eli toisin sanoen, ensimmäinen lääkkeetön käynnistysyritys olisi prikulleen kahden viikon päässä. Jännittää!!!
Viimeinen käynnistys on sitten 41+5 viikoilla, eli 6.11, joka tapahtuu sairaalassa ja lääkkeitse, mikäli Jaska siis ei ole jo maailmassa silloin. Mutta toivottavasti on.
Ne pienen pienet varpaat ja pienen pienet sormet on mulla iltaisin mielessä, kun käydään nukkumaan. Viime yönä näin unta imetyksestä; Ensin mun tissit oli hukassa ja sitten en saanut vauvaa tissille, kun löysin ne tissit ja sitten alkoi maitoa suihkuamaan :D hahaha... okei. Huolia? Jep.

Ainiin ja kätilö käski mun olla punnitsematta itseäni enää. *punastuu*
Ups.
Sanoi ettei se paino kerro yhtään mitään vauvan koosta ja luo mulle vain paineita. Jooooo...tottahan tuokin, mutta millä mä rikon muka rutiinini viimisillä viikoilla? Ei tuu tapahtumaan. Luulempa että siis punnitsen edelleen itseni lauantaina, mutta kätilön selvennyksen vuoksi saan vältettyä itkupotkuraivarin tällä kertaa :).

38+2

~12 päivää jäljellä~