40+1

Täällä sitä vieläkin kökitään. Yhdessä kasassa. (Ei muuten kuulosta hyvältä jos ton kääntää suoraan Englanniks ja sanoo että "I'm still in one piece"....mies totes, että kuulostaa siltä niinku joku palottelis mut seuraavaks :D)

Mulla on vähän sekavat fiilikset. Toisaalta tiedän, että lähdön hetki on lähellä. Toisaalta se tuntuu olevan niin kaukana. Mutta jos miettii, niin 9 päivää ja Jaska käynnistellään sairaalasta käsin tuolta pihalle tavalla tai toisella... YHDEKSÄN PÄIVÄÄ.
Huomenna kätilö hoitaa neukkukäynnillä sen membrane sweepin ja luojan kiitos mies pääsee sinne mukaan pitämään mua kädestä. Mä jo ehdein panikoida, ettei se pääsis...
Tämä sweeppi siis SAATTAA käynnistää synnytyksen, mutta ei ole ihan tehokkaimmasta päästä synnytyksen käynnistäjänä. Joten saas nähdä. Mutta limatulppaa saattaa kuulemma irrota sen jälkeen reilusti, joten kehotti ottamaan sidettä mukaan.

Mua on alkanut raivostuttamaan ihmisten joko joko joko joko kyselyt.
ENSINNÄKIN; -Olisinko mä facebookissa chattivalmiina, jos olisin synnärillä pusertamassa Jaskaa pihalle?
-Olisinko mä niin ajattelematon, etten ilmottaisi vauvan syntymästä tekstarilla valituille ihmisille ja fesessä lopulle maailmalle?
-Sitten kävi ilmi se, että kirjotan liiaksi suomenkielellä tilapäivityksiä feseen, joten englanninkielisillä ihmisillä on ilmeisesti paremmat tekosyyt kysellä Jaskan syntymän perään. No olisinko mä niin ajattelematon, etten ilmottaisi kaikilla osaamillani kielillä facebookissa Jaskan syntymästä varsinkin, kun puolet mun kavereista siellä ei puhu suomea?
-Istuisinko mä netissä heti sairaalasta kotiin päästyäni?
-Tai pimittäisinkö mä tietoa Jaskan syntymästä kaikilta?
Ei ole mitenkään tarkoitus siis loukata ketään, mun mielestä on oikeesti vallan ihanaa kun ihmiset elää mukana matkassa ja on kiinnostuneita mun voinnista ja Jaskan saapumisesta, -mutta en olisi kuuna päivänä uskonut miten ärsyttävää se osaa olla, kun väki kyselee ja kyselee (ja se kyselytulva on jotain todella runsasta!) ja joudut jokaiselle vastaamaan että EI VIELÄKÄÄN...ja olo on ihan sama kuin eilenkin.
Ehkä tässä saadaan syyttää taas näitä ihania hormoneita, mutta oikeesti lakkaan kohta käymästä facebookissa tän takia siihen asti, kun Jaska oikeesti syntyy. Mulla ei hermot kestä. Odotan pojan syntymää taatusti yhtä paljon, kuin kaikki kyselijät yhteensä, ja muakin ahdistaa tämä tilanne että mitään ennusmerkkejä ei ole. Tai on...kipuja on vaikka muille jakaa. Mutta kun tässä tapauksessa eivät näytä olevan ennusmerkkejä synnytyksestä.

Eilen yöllä tuli melkosen uudentuntusia suppareita ja menkkakivut ja selän poltto oli jotakin aivan hirvittävää. Salaa toivoin jo, että suppareihin tulis lisää voimaa ja saataisiin lähteä laitokselle. Mutta ei...
Tänään käytiin taas kävelees kaupungilla (mm. pankkiasioilla, koska tässä maassa mikään ei käy helposti ja pankissakin saat käydä saman tilin sulkemassa kymmeneen eri otteeseen, kun ne tahvanat ei osaa hoitaa töitään!) ja sain aikaseks vaan muutaman supparin ja sukkapuikkovihlasuja pipariin. That's it.

No, huomenna on taas uusi päivä. Mä niin toivoisin, että Jaska päättäisi syntyä tällä viikolla, eikä tarttis pelätä, että joudutaan sinne käynnistykseen ens viikon sunnuntaina.

Mä laitan muuten uutta mahakuvaa tuonne kuvia sivulle, joka löytyy edelleen tuosta yläpalkista ;)

Oletettua ja odotettua.

Vielä yhdessä kasassa. Tänään ei ainakaan tullut siis lähtö sairaalaan.
Olisin kyllä ollut todella yllättynyt mikäli olisi tullut, joten eipä kai tässä mitään... olen melko varma, että sinne sweeppiin torstaina joudutaan.

Oireet, joilla toiset lähtee synnyttämään vuorokauden sisään, -kaikki löytyy! Kaikki on löytynyt jo monta viikkoa. Mikään ei siis jaksa enää nostattaa toivoa siitä, että nyt se oikeasti käynnistyisi tai tänään olisi se päivä. Tokihan minä tiedän, että se päivä koittaa hyvinkin pian, mutta sen odottaminen ja arvailu on puuduttavaa, joten jätän sen suosiolla muille. Äitini ei ole tainnut hengittää kunnolla enää moneen päivään :D hahaha....kovasti hermoilee puolestani, kuten monet ystävätkin. Tuleva kummi steppaa tasajalkaa tuossa ja on lähdössä synnärille ja pakkaa sairaalalaukkuaan jo kolmatta kertaa :D. Ihanaa... mutta jätän nämä asiat tosiaan muille. Multa vie energiaa pelkästään se, että taas tulee yö, enkä saa nukuttua koska sattuu niin paljon. Yön jälkeen paikat on vielä kipeämmät ja kävely tekee tiukkaa...

Kävimme tänään Jannin kanssa keskustassa ja ruokaostoksilla.
Onko teidänkin mielestänne surullista se, että mun viikon kohokohtana on reissu ruokakauppaan?
Täällä alkaa seinät kaatumaan päälle, koska en tämän kivun vuoksi voi lähteä ulkoilemaan tai lenkille koska haluan. Mun menemiset ja liikkumiset on hyvin pitkälle riippuvaisia Jannista ja mun miehestä. Jompi kumpi aina seuranani ulos mennessä tai mikäli käy niin hyvä tuuri, että pääsen muualle kuin tuohon pihalle ulkoilemaan niin sepä vasta kivaa on! Mutta itsekseni en voi siis minnekään lähteä, koska tuolta maan tasasta ei tosiaan nousta ilman apua ja koskaan en tiedä milloin jalka pettää alta.

Odotin tänään tosiaan innolla, että pääsen kauppaan.
No kävelimme myös vähän high streetilla ja mun olotilani ja kiputilat olivat jotain aivan erilaista. Tuntui kuin maha tippuisi ja munasarjoja revittäisiin molemmilla käsillä eri suuntaan. Menkkakivut ja paineen tunne oli kova, mutta erilainen kuin ennen. Sanoinkin, että nyt ei varmaan ole lähtö kaukana. Mutta eipä lähtö ainakaan vielä tullut. Kävely tosin on paljon hankalampaa kuin ennen. Siis kyllä, VIELÄKIN hankalampaa!
Selkä on aivan tulessa enkä tiedä katkeaako multa ensin jalat vai selkä... molemmat tuntuu antavan periksi.

Huomenna se sitten on. Se laskettu päivä. Pikku Jaskan oletettu syntymäpäivä. Huomenna. Siis ihan kohta...
Oletin koko raskaustaipaleen ajan, että jossakin vaiheessa mun ajatukset selkenee ja jossakin vaiheessa tajuan, että musta on tulossa äiti.
Näin ei kuitenkaan tapahtunut.
Mielenkiinnolla ja innolla odotan siis mitä tulevan pitää.
Odotan myös jonkinasteisella kauhulla tulevia kuukausia. Olen tottunut univajeeseen ja pätkäöihin, mutta en ole tottunut tuntemaan turhautumista vauvan itkua kuunnellessani, enkä ole tottunut siihen, että herään tarkistamaan hengittääkö vieressä oleva pienen pieni mini-ihminen. En ole tottunut siihen, että maailmassa on pieni ihme, joka on minun aikaan saamani ja joka katsoo minua ylöspäin ja luottaa minun pitävän hänestä huolta. Aina. Koko ajan. Ja ikuisesti.

Blogin jatkosta sen verran;
Tosi ihanaa, että lukijoita löytyy jatkossakin. Kokeilin bloggeriin luoda salasanallista blogia, mutta kävi ilmi, että tänne saa luotua vain blogin kutsuvieraille ja itse en kokenut sitä käytännölliseksi kun yksi blogitutuistani jatkoi blogittelua kutsuvierasblogillaan. En päässyt sisälle mikäli olin kirjautunut väärällä gmail osoitteella ja kutsu oli lähetetty toiseen gmail osoitteeseeni. JOTEN todennäköisesti tarinani bloggerin alaisena jää tähän blogiin ja jatkan vuodatuksen puolella tms. jonne sitten saa sen salasanan.
Eli laitan jokaiselle halukkaalle sitten sähköpostiin salasanaa. Voisitteko ystävällisesti lähettää mulle sähköpostia osoitteeseen enkelipolya@gmail.com jotta saan sähköpostiosoitteenne ja siitä helposti laiteltua salasanaa jokaiselle halukkaalle aikanaan? :) Kiitos nam :) Niin, laittakaa tekin, joiden sähköpostiosoitteen jo tiedän. Helpottaa kovasti urakkaa laitella suoraan jokaiselle vastausta sähköpostiin sen sijaan, että metsästän halukkaiden sähköposteja toisesta sähköpostista tai facebookista ;) Mennään sieltä mistä aita on matalin siis :D


Päivitystä luvassa huomenna....
Tai toivottavasti ei.


39+6
1 day to go...hopefully.

Yhdessä kasassa edelleen

Mukava kuulla, että lukijoita löytyy jos ja kun blogi menee salasanan taakse :). Ilmoittelen sitten tarkemmin Jaskan synnyttyä missä ja milloin ja miten jatkamme :)
Jokatapauksessa saapi laittaa sähköpostia tuonne mun inboxiin, jos haluaa salasanaa seuraavaan blogiin. Laitathan itsestäs vähän esittelyjä mukaan ja voit vielä mainita, kauanko oot ollut meidän matkassa mukana :)


Pöh, arvatkaa muistettiinko ottaa meidän Come Dine With Me aterioista niitä valokuvia? No ei. Taisin alkuruuasta napata ja pöydästä ennen ruokailua, siinä se. Jokatapauksessa ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi <3. Aivan ihana ehtoo. Ja mieheltä suuri ele kokata vielä samaan aikaan, kun Chelsea pelasi! Pisteet miehelle. Toki peli oli päällä puhelimessa koko ajan samalla, mutta mitään ei palanut pohjaan. Melkoinen suoritus siis :)
Mutta meikäläisen menu on myös nyt valmis ja odotan innolla, että pääsen kokkailemaan :). Jännityksellä ootan, mahtaako Jaska olla sillon jo maailmassa vaiko eikö. Mun vuoroni siis ei ens mutta seuraavalla viikolla. Ellei sitten vaihdeta Jannin kanssa vuoroja.

NELJÄ PÄIVÄÄ JÄLJELLÄ sanoo tikkeri!
Vähiin käy ennenkun loppuu! Miehen kanssa päivittäin hoetaan tuota, että meillä saattaa olla pieni poika ihan minä päivänä tahansa! Ei taida edelleenkään mennä jakeluun kummallakaan, vaikka mies kovasti väittää, että kyllä hän sen jo ymmärtää... joopa joo. Katsotaan vaan niin yhtä hoo moilasena ollaan siellä synnärillä :D
Itse en käsitä miten tähän ollaan päästy ja miten monen mutkan kautta tähän tosiaan ollaan tultu. Tämä hetki elämästä tuntui jotenkin saavuttamattoman kaukaiselta vielä alkuvuodesta. Olihan niitä plussatestejä tehty ennenkin, eikä ne olleet sitä tarkoittanut, että vauvaa syliin asti saataisiin.
Toki, ei se vauva vieläkään sylissä ole, mutta nyt näyttää jo vähän valoisammalta.
Pitäydyn silti edelleen lupauksessani, eli ennen en juhli kun saan nyytin elävänä rinnalleni.

Kaikki on valmiina Jaskaa varten. Haalin vielä viime hetken vaatetuksia, kun nyt alkaa tulemaan todella kylmät ilmat näköjään. Laitoin sähköpostia mummulleni eilen, että jos häntä hirveästi kudotuttaa, niin arvostaisin jos Jaskalle taikoisi villasukkia ja housuja ja muita lämpimiä villaisia asuja aikansa kuluksi <3.
Ihan herjalla löysin itseni selaamasta Ebayn lanka- ja puikkovalikoimaa, mutta kun en tajua niistä tuon taivaallista niin en mennyt ostamaan. Sormet syyhyäisi päästä itsekin tekemään pojalle jotain. MUTTA kuinka realistinen ajatus se on, että ehtisin tai jaksaisin jotain oikeasti tehdä?
Pitää siis luottaa näihin asiansa osaaviin ihaniin ihmisiin, joita ympärillä tuntuu olevan <3 ja jotka osaavat ja haluavat Jaskalle jotakin väsätä <3.
Englanti on kylmä maa. Kylmempi kuin Suomi. Täällä tarvitaan kerroksia sekä sisällä, että ulkona. Suomessa niitä tarvitaan lähinnä vain ulkona, kun sisällä taloissa lämpö kuitenkin pysyy suht hyvin. Näistä taloista ei voi sanoa samaa, kun eristeet nurkista puuttuu täysin ja joissakin taloissa on ihan suoria reikiä seinässä ulos! Siis tuuletusaukkoja, -kuulemma. (Antakaa mun kaikki kestää.)


Synnytysoireilua täällä on edelleen ilmassa, niinkun on ollut jo pidemmän aikaa. Minun kohdallani se vaan ei tarkoita sitä, että jotain oikeasti tapahtuisi :(
Piparikipua on edelleen ja se on melko kovaa, säteilee kivasti jalkaan ja alaselkä on tulessa. Joku hermo siis edelleen puristuksissa tuolla myös ja kävellä ei liikoja (paremmin kuitenkin kuin eilen). Kyljen kääntö sängyssä on edelleen todella työlästä selän ja jalan (ja mahan) takia.
Menkkajomotuksia on. Eilen sateli tiukkoja harkkasuppareita koko päivän 5-10min välein. Kohtuullisen ikävää, vaikka niihin nyt on jo tottunut, mutta ne on saaneet itseensä enemmän voimaa näin loppua kohden. Ärsyttää, kunnei noilla lähdetä synnyttelemään, vaan niitä kestetään ihan huvin ja urheilun vuoksi.

Viikon päästä ollaan joidenkin ennusteiden mukaan jo synnärillä :o!!!! WAUTSI!
Ensi viikon torstaina olisi se membrane sweeppi, eli lääkkeetön käynnistys. Kätilö rikkoo jotakin tuolta kohdun suulta jollakin koukulla (ei siis puhko vesiä) ja se joillakin käynnistää synnytyksen. Useimmilla kuulemma ei, -mies oli googlettanut. Mutta toivossa on hyvä elää. Kyllä se poju sieltä maailmaan tulee, -sitten kun on siihen valmis.

39+3

.4 päivää jäljellä.

Pikkuhiiviön aika käy vähiin...tik tak...

Että kokonaista kuusi päivää laskettuun aikaan.

Tosin äitini mielestä se voisi saapua tänään. Hänellä on kauhea jännitys päällään ja sanoin hänelle, että hengittelee nyt vielä viikon päivät rauhassa, niin vastauksena tuli että "mä en oo hengittänyt enää pitkään aikaan" :D :D Hahahaha... ihana äiti.
Ja tänään saapui äidin lähettämä Suomalainen suklaa <3 Namskista! Arvatkaa mitä mä siis syön täällä. Hmmm...

Ainiin, äiti soitti aamulla ja kysyi että JOKO JOKO? No...EI!
Hänelle nimittäin oli tänään noussut tarot kortti, joka sanoi, että tänään saat vihdoin kuulla kauan odottamasi iloiset uutiset. Hmmmm....
Niin ja kun kerroin asiasta Jannille, niin se totesi että aivan...tässä päivämäärässähän on tuo yhdeksikkö, kun tänään on 19.10 ja äidille oli ennustettu että Jaskan syntymäpäivässä on ysi.
Ompa tosiaan hauskoja ennustuksia!
Mutta vedän kyllä suuren rastin seinään, jos tänään tie käy synnärille.
Meinasin tuohon perään sanoa, etteihän mulla ole edes oireita, -mutta tarkemmin ajatellen, mä olen vaan jo niin tottunut näihin oireisiini kun niitä on ollut viikkotolkulla :D Hahahaha olen siis ihan HILJAA!

Tänään ei kuitenkaan Jaska ehdi syntyä, sillä meillä on ensimmäinen Come Dine With Me - viikko. Sovittiin miehen ja Jannin kanssa, että joka viikko yksi meistä kokkaa sen kolmen ruokalajin illallisen ja jotain sellaista, mitä ei ole ennen kokannut. Sitten arvostellaan ne jälkeenpäin :) Voittaja saa vaihtaa Jaskalle vaipat :D Mwhahaha...
Eli tänään on miehen vuoro kokata meille. Odotan tosi innolla iltaa!! Taitaa olla miehellä pienet paineet ;) hihihih....tekstailee mulle paniikissa kaupasta että mitä eroa on kermajuustolla ja pehmeällä juustolla...tarkoittanee tällä pehmeällä siis levitettävää juustoa, anteeksi huono suomenkieleni. Juustolevitettä! ÄÄH...mitä ne on!? Hovit ja Bonjourit ja nämä...ei kykene muistamaan. Mitäköhän mun kokkauksistani tulee :D


Kivuista vielä ilahdutan teitä tähän loppuun valittamalla.
Olipas outo lauseenrakenne?? Hmmm...
No jokatapauksessa; Sinnittelin viimeyön ilman särkylääkettä. Näin jälkikäteen sellainen olisi ehkä kannattanut napata, niin olisi saanut nukuttua paremmin. Sain unta vasta siinä 3-4 välissä ja miehen kello herätti 7.30. Mutta olo on suht pirtsakka silti. Jossakin luki että tuoreet äidit pärjäävät 3.5 tunnin yöunilla? Mielenkiintoista. Ja toivottavasti totta, sillä minä tiedän etten tuon enempää varmasti unta tule saamaan, kun heräilen tarkistamaan hengittääkö Jaska :D
Kipu on ollut nyt kaksi päivää niin HIRVEÄÄ, etten todellakaan kävele ylimääräisiä. Se alkaa siis jostakin tuolta vauvan pään painamasta paikasta ja säteilee ihanasti jalkaan ja alaselkään. Sängyssä ei liikuta milliäkään ilman viiltävää kipua. Minä kun olen venkoilija ja tykkään vaihtaa kylkeä ja asentoa jatkuvasti. Nyt niin ei tehdä, ehkä sekin vaikuttaa nukahtamiseen?
Sängystä nouseminen ja takaisin maate kallistaminen vessareissujen ansiosta on todellista työtä ja sattuu ihan joka kohtaan mun kropassa. Kamalaa tunnustaa... ja kamalaa valittaa tällaisesta asiasta. Mutta haluan, että tästä jää mustaa valkoisella, jotta muistaisin mitä tämä loppuaika oli.


Tänäaamuna kun imuroitiin Jannin kanssa vaihteeksi mein makkarin ikkunoista leppäkerttuja pois, niin toinen verhotanko tippui lattialle verhoineen päivineen. Voi...sanonko! Siis äääh....
Ja leppäkerttuja riittää. Mistä niitä oikein tulee? Ikkuna on ollut KIINNI jo kaks viikkoa!
Ja ne on jotain alien versioita...mustia kerttuja punaisin pilkuin, eikä toisin päin. Huiii...

Ikkunat on alkanut vetää öisin vesihuuruun ihan kauttaaltaan. Aamulla ne vedet sitten valuu lattialle...
Kivaa eikö? Tervetuloa Englantiin!
Sisällä on siis vielä toistaiseksi suht lämmin ja ulkona hemmetin kylmä, joten tätä täällä sitten saa kestää. Päivällä tosin on ulkona vielä 15 asteen paikkeilla ja sisälämpökin pysyttelee 20 korvilla. No, talvella nuot ikkunat varmaan vetää sitten suoraan jäähän ja saan ostaa skrapan makkarin ikkunoita varten :D. Normaalit ihmiset skrapailee auton laseja, meillä vedellään makkarin ikkunoita :D hahahaha...


Okei näihin tunnelmiin! Huomenna kuvien kera illan groumet ruuista arvostelut ;)

39+1

~6 päivää jäljellä~  -vai onko...